Lauri Tarasti

Lauri Aarne Pekka Tarasti (s. 11. kesäkuuta 1941 Helsinki) on suomalainen juristi ja ministeri. Hän on toiminut ympäristöministeriön kansliapäällikkönä 1983–1994 ja korkeimman hallinto-oikeuden hallintoneuvoksena 1994–2007, josta hän jäi eläkkeelle. Koulutukseltaan Tarasti on oikeustieteen lisensiaatti.

Elämä ja ura

Tarasti aloitti opinnot Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 1961. Hän toimi aktiivisesti Savolaisessa osakunnassa, muun muassa juristikerhon puheenjohtajana ja osakunnan sihteerinä 1962–1963. Tarasti oli myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen vuonna 1964. Hän valmistui oikeustieteen kandidaatiksi 1966 ja lisensiaatiksi 1971 ja sai varatuomarin arvon 1972. Tarasti vihittiin Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi kesäkuussa 2023.

Tarasti on ollut asiantuntijana ja selvitysmiehenä muun muassa vaaleihin liittyvissä asioissa ja urheilun doping-tapausten yhteydessä. Hänen johdollaan selvitettiin Noppa-juttua, Lahden hiihdon MM-kisojen doping-skandaalia ja vuoden 2008 vaalirahoitusskandaalia. Skandaalin jälkeen Tarasti nimitettiin toukokuussa 2008 vaalirahoituksen uudistamista selvittävän toimikunnan puheenjohtajaksi. Vuonna 2010 hän sai ministerin arvonimen.

Tarasti on entinen kilpaurheilija. Hän on juossut pikaviestin suomenmestariksi 1965 ja sata metriä aikaan 10,8 sekuntia. Urheilu-uran aktiivikauden jälkeen hän toimi valmentajana. Lauri Tarasti toimi Helsingin vuoden 1983 yleisurheilun MM-kisojen järjestelyissä pääsihteerinä.

Tarastin isä oli sosiaaliministeriön kansliapäällikkö Aarne Tarasti (ent. Tapper). Hänen veljensä on professori Eero Tarasti. Hän on naimisissa kansainvälisten asioiden neuvoksen Gunilla Carlanderin kanssa.

Julkaisuja

Lähteet

  1. 1 2 Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 911. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
  2. 1 2 3 4 5 Meriläinen, Reetta: Urheilua ja kulttuuria rakastava realisti. Helsingin Sanomat 30.5.2011, s. A 6.
  3. ↑ Leipola, Lasse: Kun jotain pitää selvittää, soitetaan ministeri Lauri Tarastille Vihreä Lanka. 6.7.2019. Viitattu 15.1.2022.
  4. ↑ Laurila, Petri – Salo, Mikko (toim.): Suomen lakimiehet – Finlands jurister 2003, s. 1125. (Suomen Lakimiesliiton kirjasarja, 118) Helsinki: Talentum, 2003. ISBN 952-14-0637-2 ISSN 0585-9530
  5. ↑ Ylioppilaslehti, 13.12.1963. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta.
  6. ↑ HYYn historiaa – Hallitus – 1964 Helsingin yliopiston ylioppilaskunta. Viitattu 3.3.2014.
  7. ↑ Granholm, Gilbert: Kunniatohtori Lauri Tarasti on selvittänyt yhtä lailla dopingjupakkaa kuin vaalirahoituksen kiemuroita Yliopisto-lehti. 16.6.2023. Helsingin yliopisto. Viitattu 22.6.2023.
  8. ↑ Tarja Halonen myönsi arvonimiä: kaksi uutta vuorineuvosta Ilta-Sanomat. 11.6.2010. Arkistoitu 20.6.2010. Viitattu 11.6.2010.
  9. ↑ Martiskainen, Seppo ym.: Suomi voittoon – kansa liikkumaan, s. 383. Helsinki: Yleisurheilun tukisäätiö, 2006. ISBN 951-98952-2-1