| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
| Maa: | |||
| Miesten yleisurheilu | |||
| Melbourne 1956 | 110 m aidat | ||
| Rooma 1960 | 110 m aidat | ||
Lee Quincy Calhoun (23. helmikuuta 1933 Laurel, Mississippi, Yhdysvallat – 21. kesäkuuta 1989 Erie, Pennsylvania, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen pika-aitajuoksija ja kaksinkertainen olympiavoittaja.
Calhoun aloitti korkeushyppääjänä mutta paransi vuonna 1956 ennätystään pika-aidoissa 14,4 sekunnista 13,5:een. Yhdysvaltain mestaruuskilpailuissa Jack Davis juoksi alkuerissä 110 metrin aitajuoksun maailmanennätyksen 13,4 s, mutta loppukilpailussa Calhoun oli voittaja ajallaan 13,6 s. Olympiakarsinnoissa nämä kaksi jakoivat voiton keskenään. Melbournen olympialaisissa Calhoun voitti kultaa juostuaan 1,9 m/s:n vastatuulessa ajan 13,5 s. Davis sai saman ajan mutta hävisi muutamalla senttimetrillä.
Olympialaisten välivuosina Calhoun sai kilpailukiellon myytyään häänsä televisiolle. Vuonna 1960 hän voitti Yhdysvaltain olympiakarsinnat ajalla 13,4 s, ja 21. elokuuta hän juoksi Bernissä ajan 13,2 s ja sivusi Martin Lauerin maailmanennätystä. Kaksi viikkoa myöhemmin Rooman olympialaisissa hän voitti kultaa ajalla 13,8 s. Voitto oli jälleen niukka, ja Willie May sai saman loppuajan.