
Leena Valvanne (o.s. Laaksovirta; 28. tammikuuta 1920 Orivesi – 2. heinäkuuta 2008 Helsinki) oli suomalainen kätilö. Valvanne valmistui kätilöksi 1940-luvulla ja valtiotieteiden maisteriksi vuonna 1960-luvun alussa. Hän toimi Uudenmaan lääninkätilönä ja terveydenhuollon tarkastajana sekä Kätilölehden päätoimittajana. Valvanteelle myönnettiin terveydenhuoltoneuvoksen arvonimi.
Valvanne edisti Suomessa luonnonmukaisia synnytyksiä ja isien osallistumista synnytykseen. Hän oli paljon julkisuudessa ja kirjoitti oman alansa asioista. Kätilölehden pitkäaikaisena päätoimittajana Valvanne vaikutti omaan ammattikuntaansa. Hän oli myös Kätilöliiton kunniapuheenjohtaja.
Leena Valvanne oli kansantaloustieteilijä Heikki Valvanteen käly.