| Lehtorousku | |
|---|---|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumalliset Eucarya |
| Kunta: | Sienet Fungi |
| Kaari: | Kantasienet Basidiomycota |
| Alakaari: | Avokantaiset Agaricomycotina |
| Luokka: | Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes |
| Lahko: | Russulales |
| Heimo: | Haperot ja rouskut Russulaceae |
| Suku: | Jalorouskut Lactifluus |
| Laji: | bertillonii |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Lactifluus bertillonii |
|
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Lehtorousku (Lactifluus bertillonii, syn. Lactarius bertillonii) on jalorouskuihin kuuluva sienilaji. Toisin kuin useimmat rouskut, lehtorousku ei kelpaa ryöpättynäkään syötäväksi, koska sen kitkeryys on niin voimakasta.
Aikaisemmin lehtorousku luokiteltiin rouskujen (Lactarius) sukuun, mutta nykyään se luokitellaan jalorouskujen (Lactifluus) sukuun.
Lehtorouskun lakki on laakean suppilomainen, nukkapintainen ja himmeän liidunvalkoinen tai kermankellertävä. Lakki kasvaa 10–25 cm leveäksi. Lakin reuna on pitkään sisäänkiertynyt. Heltat ovat johteiset, paksut ja väriltään valkoiset tai kellanvalkoiset. Jalka on lyhyt, tukeva ja 3–8 cm pitkä. Malto on valkoista. Heltoista tihkuva maitiaisneste on valkoista, kuivuessaan kellertyvää ja äärimmäisen kirpeää. Sieni kerää maasta helposti kariketta, sillä sen lakki kehittyy suureksi maan alla.
Lehtorouskua muistuttavia lajeja ovat vihersuppilohapero, jolla ei ole maitiaisnestettä, ja pippurirousku, jonka heltat ovat tiheämmät. Myös maitorousku ja liiturousku muistuttavat lehtorouskua.
Lehtorousku kasvaa elo–syyskuussa Suomessa maan etelä- ja keskiosissa. Se on yleinen vain paikoittain. Kasvupaikkoja ovat lehtomaiset metsät, puistot ja sekametsät. Lehtorousku on tammen ja koivun juurisieni.
Lehtorousku ei kelpaa syötäväksi, koska sen maku on niin polttavan kirpeä. Kirpeyden aiheuttama polte tuntuu suussa pitkään eikä se katoa pitkälläkään keittämisellä. Laji ei kuitenkaan ole myrkyllinen.