| Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
| Takeda Oy | |
|---|---|
| Yritysmuoto | osakeyhtiö |
| Perustettu | 2001 |
| Kotipaikka | Helsinki |
| Toimiala | lääketeollisuus |
| Liikevaihto | |
| Tilikauden tulos | |
| Henkilöstö | |
| www |
|
Takeda Oy (vuosina 2012–2014 Oy Leiras Takeda Pharmaceuticals Ab) on japanilaiseen Takeda-lääkeyhtiöön kuuluva lääkeyritys. Takeda Oy:n tuotevalikoimaan kuuluu alkuperäislääkkeitä, vaihtokelpoisia valmisteita ja itsehoitovalmisteita.
Leiras siirtyi yrityskaupan myötä osana Nycomed-konsernia Takedan omistukseen syyskuussa 2011. Takeda on Japanin suurin lääkeyhtiö, jolla on vahva jalansija myös muualla Aasiassa sekä Pohjois-Amerikassa. Takeda on maailman 12. suurin reseptilääkemarkkinoilla, ja se toimii yli 70 maassa. Suomessa Leiras kuului vuonna 2010 kymmenen suurimman lääkeyhtiön joukkoon.
Leiras perustettiin alun perin suomalaisen Huhtamäki-konsernin lääketehtaaksi vuonna 1946. Lääketuotanto irrotettiin Huhtamäestä omaksi Leiras-nimiseksi yhtiökseen vuonna 1948. Nimi Leiras saatiin Huhtamäen hiljattain ostamalta, teollisuudelle margariineja tuottaneelta margariinitehtaalta, jolle oli annettu leivontarasvan mukaan nimi Leiras.
Lääkeyhtiön alkutaipaleella 1940-luvulla valmistettiin vitamiineja mm. armeijalle. 60-luvulla Leiraksen tuotteista keskeisin ja yhteiskunnallisestikin merkittävin oli ehkäisypilleri. Vientitoiminta aloitettiin 70-luvulla kuparikierukan myötä. 80-luvulla Leiras laajeni voimakkaasti ja osti Medica-, Star- ja Rohto-lääkeyhtiöt. Leiraksesta tuli osa saksalaista Scheringiä vuonna 1996. 2000-luvulla Leiras jakaantui neljäksi eri yhtiöksi ja Nycomed-konserni osti osan siitä. Vuonna 2011 japanilainen Takeda osti Nycomedin ja Leiras siirtyi osaksi Takedaa.
Leiraksella on ilman reseptiä myytäviä itsehoitovalmisteita seuraaviin aihealueisiin:
Lääkevalikoimaan kuuluu lääkkeitä moniin yleisiin sairauksiin, kuten:
Sairaalakäyttöön Leiras toimittaa ainoana toimittajana mm. tiettyjä elvytyslääkkeitä. Lisäksi valikoimassa on korkean teknologian tuotteita mm. leikkaussaliin.