Lemponen

Lemponen on kylä Kangasalla, kuusi kilometriä kunnan keskustasta länteen. Lemposen kylä sijaitsee Vatialan osa-alueella, Vatialan ja Lentolan kylien välissä, ja on osa Kangasalan nauhataajamaa, joka jatkuu saumattomasti Tampereen puolelle Vehmaisten ja Holvastin kaupunginosiin.

Ensimmäinen maininta Lemposen kylästä, nimellä Riunvaiva, on 1540-luvulta. Kylässä sijaitsi kolme taloa: Lemponen eli Hamppu, Skraatarla eli Raatala ja Välli. Talot sijaitsivat yhtenä rykelmänä. Isojaon jälkeen Vällin talo muutti nykyiselle paikalleen kylän itälaidalle.

Vatialasta poiketen Lemposen kylällä on edelleen nähtävissä maatalouden synnyttämä peltomaisema. Pellon keskellä moreenikumpareen päällä sijaitsee rapistunut ja asumaton Raatalan talon päärakennus, jonka vanhimmat osat ovat 1880–1890-luvuilta. Sen itäpuolella sijaitsevat Hampun tilan rakennukset ovat 1900-luvun alkupuolelta. Kylän itälaidalla sijaitsevan Vällin talon ympärille on 1970-luvulta lähtien rakentunut Vällin asuinalue. Rakennushistoriallisesti edustavan Vällin pihapiirin rakennukset ovat 1920–1930-luvuilta.

Talojen pohjoispuolella sijaitseva matalakasvuinen Lemposen niitty on merkittävä elinympäristö monille hyönteisille. Niityllä kasvaa mm. alueellisesti uhanalaista musta-apilaa ja harvinaista pehmytmesiheinää. Aluetta pidetään luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeänä.

Lemposesta pääsee Tampereen seudun joukkoliikenteen linjalla 1 Tampereen keskustaan sekä Tampere-Pirkkalan lentoasemalle ja linjalla 45 Kangasalan keskustaan. Molemmilla linjoilla pääsee lisäksi Lentolan liikekeskukseen.


Lähteet

  1. ↑ Timo Jussila, Hannu Poutiainen: Vatialan ja Lempoisten (Riunvaiva) kylätonttien arkeologinen maastotarkastus 2010. (pdf) 1.9.2010. Porvoo: Mikroliitti Oy. Arkistoitu 4.3.2016.
  2. ↑ Teija Ahola: Vatialan kulttuuriympäristöselvitys (pdf) 29.8.2010. Mikkeli: Selvitystyö Ahola.
  3. ↑ Markku Lahtinen, Susanna Virjo, Eija Arpiainen: Vatialan osayleiskaava (pdf) 21.10.2014. Kangasala: Kangasalan kunta.[vanhentunut linkki]
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.