Lennart Hellsing

Lennart Hellsing, 2010.

Paul Lennart Hellsing (5. kesäkuuta 1919 Västanfors – 25. marraskuuta 2015 Tukholma) oli ruotsalainen runoilija ja kääntäjä. Hän erikoistui kirjoittamaan lapsille mutta suuntasi teoksia myös aikuisille. Hän kouluttautui insinööriksi ja toimittajaksi ja julkaisi esikoisteoksensa 1940-luvulla. Hän oli vuonna 1967 yksi Svenska barnboksinstitutetin perustajista. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli laulaja Maaria Eira 1947–1952 ja toinen vuodesta 1953 näyttelijä Yvonne Lombard, jonka kanssa hänellä on viisi lasta.

Summa summarum -teoksestaan (1950) lähtien Hellsing on pyrkinyt luomaan yhtenäistaideteoksia. Hän onkin tehnyt yhteistyötä merkittävien taiteilijoiden ja muusikoiden kanssa. Hänelle on myönnetty lukuisia palkintoja ja huomionosoituksia – näiden joukossa vuoden 1970 Astrid Lindgren -palkinto. Vuonna 1989 Hellsingistä tuli Tukholman yliopiston kunniatohtori.

Suomennetut teokset

Kirjallisuutta

Lähteet

  1. ↑ Lennart Hellsing har avlidit. Rabén & Sjögren 25.11.2015. (ruotsiksi)
  2. ↑ Vem är det. Svensk biografisk handbok 1993, s. 468. Stockholm: Norstedts, 1992. (ruotsiksi)
  3. 1 2 Hellsingland.se: Om Hellsing. (ruotsiksi)
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.