Leonard Lanson Cline (11. toukokuuta 1893 Bay City, Michigan – 15. tai 16. tammikuuta 1929 New York) oli yhdysvaltalainen kirjailija ja toimittaja.
Cline opiskeli Michiganin yliopistossa ja meni sitten sanomalehtialalle. Hän toimi reportterina sekä musiikki-, taide- ja kirjallisuusarvostelijana ensin Detroit News-lehdessä 1916–1922, vuodesta 1922 Baltimore Sun-lehdessä ja myöhemmin St. Louis Post-Dispatch-lehdessä. Hän kirjoitti runoja, kertomuksia ja artikkeleita myös eri aikakauslehtiin kuten American Mercury, Scribners, The Smart Set, The Liberator, The Nation ja The New Republic. Hän sai Pulitzerin palkinnon Ku Klux Klan-järjestöstä Baltimore Sun-lehteen kirjoittamastaan artikkelisarjasta.
Ensimmäisen runokokoelmansa Poems Cline julkaisi 1914. Vuonna 1925 Cline julkaisi esikoisromaaninsa God Head. Sanomalehtireportterina Cline oli joutunut vuonna 1917 tutkimaan lakko-olosuhteita Gogebic Rangen rautamalmikaivosalueella Pohjois-Michiganissa, alueella, jonne suomalaisia kaivostyömiehiä on kertynyt huomattavasti. Siellä esiintyi pääagitaattorina eräs Strang-niminen salaperäinen mies, josta Cline sai esikuvan romaanin päähenkilölle Paul Kempfille ja ensimmäiset aiheensa tähän romaaniinsa. Tavattuaan myöhemmin suomalaisia New Yorkissa ja muualla hän tutustui myös suomalaiseen Kalevalan tarustoon, jota hän käytti romaanissa.
Vuonna 1926 Cline julkaisi humoristisen romaanin Listen, Moon?, joka kertoi Chesapeake Bayn seudulla merirosvoksi ryhtyneestä professorista. Vuonna 1927 ilmestyi Clinen tunnetuin teos, kauhuromaani The Dark Chamber. H. P. Lovecraft ylisti tätä romaania mestariteoksena esseessään Supernatural Horror in Literature. Cline julkaisi tarinoita myös pulp-lehdissä nimimerkillä Alan Forsyth.
Vuonna 1927 Cline ampui ystävänsä Wilfred Irwinin kuoliaaksi maatilallaan Mansfieldissa Connecticutissa juopuneiden riidan seurauksena. Hän tuomittiin taposta vuodeksi vankeuteen mutta hän vapautui vankilasta jo 8 kuukauden jälkeen hyvän käytöksen vuoksi. Vapauduttuaan Cline pääsi työhön Henry Lucen omistamaan Time-lehteen. Cline piti 15. tammikuuta 1929 New Yorkin asunnossaan juhlat saatuaan myytyä näytelmäkäsikirjoituksensa. Juhlien aikana Cline valitti ystävileen kärsivänsa rintakivuista. Hänet löydettiin sydänkohtaukseen kuolleena asunnostaan 20. tammikuuta viisi päivää juhlan jälkeen. Clinelta julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen vielä postuumi runokokoelma After-Walker vuonna 1930.