
Leonardo Chiodo (s. 4. marraskuuta 1998 Helsinki) on suomalainen sellisti.
Chiodo on opiskellut sellonsoittoa Sibelius-Akatemiassa vuodesta 2010 alkaen (josta Nuorisokoulutuksessa vuosina 2010–2018). Akatemiassa hänen opettajanaan ovat toimineet lehtori Hannu Kiiski vuosina 2010–2015 ja syksystä 2015 alkaen professori Martti Rousi. Vuodesta 2019 Chiodo on opiskellut myös professori Ivan Monighettin kanssa Baselissa Sveitsissä. Syksyllä 2020 Chiodo siirtyi opiskelemaan Espanjaan Madridiin Reina Sofia -musiikkikorkeakouluun. Hänen sellonsoiton opettajansa on professori Ivan Monighetti
Chiodon käytössä on Suomen Kulttuurirahaston omistama Carlo Giuseppe Testoren vuonna 1718 rakentama sello.
Chiodo saavutti jaetun neljännen sijan kuudennessa kansainvälisessä Paulon sellokilpailussa 2018. Hänet valittiin myös kisan yleisön suosikiksi. Aiemmin helmikuussa samana vuonna Chiodo saavutti ensimmäisen sijan Turun XIII sellokilpailussa, lisäksi hänelle myönnettiin kilpailun erikoispalkinto Lotta Wennäkosken säveltämän Foliage-teoksen parhaasta tulkinnasta, ja hänet valittiin yleisön suosikiksi. Aiemmin Chiodo tuli ensimmäiselle sijalle Venäjällä Pietarissa marraskuussa 2016 järjestetyssä kilpailussa X International Youth Competition In memory of E. A. Mravinsky.
Chiodo toimi marraskuussa 2018 solistina VII Kansainvälisessä Jorma Panula -kapellimestarikilpailussa.
Keväällä 2019 Chiodo osallistui menestyksekkäästi vuodesta 1937 järjestettyyn pohjoismaiseen De Unges Konsert - Young Soloist Competition -kilpailuun Norjassa. Hänet valittiin ainoana suomalaisena neljän muun finalistin kanssa esiintymään Bergenin Filharmonikkojen kanssa voittajien gaalakonsertissa Bergenin Grieghallenissa.