Libanios (m.kreik. Λιβάνιος) (n. 314–394) oli antiikin kreikkalainen reettori, joka eli Rooman valtakunnan myöhäisajalla, kun valtakunta oli siirtymässä pakanuudesta kristinuskoon.
Libanios syntyi Antiokiassa sukuun, joka oli aiemmin ollut merkittävä, mutta menettänyt suurimman osan vauraudestaan ja vaikutusvallastaan. Libanios viehättyi retoriikasta 14-vuotiaana ja omisti sille koko elämänsä. Kuten monet tuona aikana eläneet pakanat, Libanios vetäytyi julkisesta elämästä ja omistautui tutkimuksilleen. Libanios oli eräs viimeisiä Rooman valtakunnassa vaikuttaneita, joka puhui uskonnollisen suvaitsevuuden puolesta. Hänen uskonnolliset ja kulttuuriset näkemyksensä eivät kuitenkaan estäneet sitä, että hänellä oli useita pitkäaikaisia kristittyjä ystäviä, yhtä lailla yksityishenkilöinä kuin keisarikunnan viranhoitajinakin.
Libanios opiskeli Ateenassa ja aloitti uransa Konstantinopolissa yksityisopettajana. Pian hänet kuitenkin karkotettiin Nikomedeiaan. Tätä ennen hän oli ollut keisari Julianuksen ystävä. Heidän väliltään on säilynyt jonkin verran kirjeenvaihtoa, ja Libanios myös kirjoitti Julianuksen muistoksi puheita, jotka ovat hänen kirjallisen tuotantonsa parhaimmistoa. Ne kirjoitettiin vuosien 362 ja 365 välillä.
Vuonna 354 Libanios hyväksyi retoriikan opettajan toimen Antiokiassa. Hän pysyi kaupungissa kuolemaansa saakka. Vaikka Libanios oli pakana, hänen oppilaisiinsa kuuluivat muun muassa kristityt Johannes Krysostomos ja Theodoros Mopsuestialainen. Libanioksen kerrotaan arvostaneen niin paljon Krysostomosta ja toivoneensa tästä työnsä jatkajaa, että ennen kuolemaansa hän lausui vuonna 393 "Jos kristityt eivät olisi varastaneet häntä meiltä".