Liisa Holmberg (s. 1960) on saamelainen kulttuurivaikuttaja. Hän on ollut Saamelaisalueen koulutuskeskuksen (SAKK) rehtori.
Holmberg on koulutukseltaan kauppatieteen maisteri Vaasan yliopistosta. Hänet valittiin vuonna 2016 Arktisen yliopiston neuvoston puheenjohtajaksi.
Hän toimi SAKK:ssa kolmekymmentä vuotta, ja rehtoriksi hänet valittiin 2008. Hän irtisanoutui syyskuussa 2017, mutta työsuhde kestää vuoden loppuun. Irtisanoutumisen jälkeen hän keskittyy elokuvatyöhön. Hän työskentelee kansainvälisessä saamelaiselokuvien elokuva-instituutissa ISFIssä.
Tunnustuksia: