Liljakasveilla on ehytlaitaiset, useimmiten silposuonisetselvennälehdet, ja niiden kukissa on yleensä kolmella jaollinen määrä terälehtiä. Monilla heimon kasveilla on maavarsi tai sipuli. Jotkin heimon kasvit ovat tyypillisiä varjokasveja, ja niillä on leveät lehdet, mehevät hedelmät, selvä maavarsi ja pienet vaatimattomat kukat. Toiset taas kasvavat aurinkoisilla paikoilla, ja niillä on kapeat lehdet, suuret kirkasväriset kukat ja usein maan pinnassa sipuli.
Liljakasvien heimoon kuuluu monia näyttävien kukkiensa vuoksi suosittuja koristekasveja, kuten liljat ja tulppaanit. Lilja (Fleur de lis) on vanhastaan myös heraldiikassa tärkeä symboli.
Monet heimon kasvit ovat myrkyllisiä ja voivat syötyinä aiheuttaa vakavia komplikaatioita. Erityisesti kissat sairastuvat niistä herkästi.
Liljakasvien taksonomia
Liljakasvien heimo käsitettiin aikaisemmin huomattavasti nykyistä laajemmaksi ja siihen luettiin myös suuri joukko kasveja, jotka nykyään luetaan jopa toisiin lahkoihin. Kasvien geneettinen tutkimus on kuitenkin johtanut siihen, että niiden tieteellistä luokitusta on ollut muutettava. Omiksi heimoikseen katsotaan nykyisin mm. seuraavat, joihin kaikkiin kuuluvat kasvit on aikaisemmin luettu liljakasveihin:
Näistä heimoista sarsaparillakasvit (Smilaceaeae) ovat nykyisten tutkimusten mukaan läheisintä sukua liljakasveille. Joidenkin tutkijoiden mukaan myös mariposaliljat (Calochortus) ja muutamat muut sille läheiset suvut olisi luokiteltava omaksi heimokseen Calochortaceae (seuraavassa alaheimo Calochortoideae).
Liljakasvien heimon oletetaan kehittyneen 58 miljoonaa vuotta sitten paleoseenikauden alkuvaiheessa.
Alaheimot
Liljakasvien heimoon kuuluvat 19 sukua ja 610 lajia jaetaan kolmeksi alaheimoksi:
1. Lilioideae Eaton. Alaheimo käsittää 11 sukua ja 595 lajia lauhkeassa vyöhykkeessä, erityisesti Pohjois-Amerikassa ja Itä-Aasiassa. Alaheimossa on kaksi tribusta:
Medeoleae Benth. Lehtiasento joskus kiehkurainen; siemenet pyöreitä; alkio vähäpätöinen. Kaksi sukua ja kuusi lajia Pohjois-Amerikassa ja Itä-Aasiassa.
Lilieae Ritgen. Sipulikasveja, joilla on supistuvia juuria; mm. tuliposidi-estereitä; lehdet silposuonisia; kukat usein kookkaita; vartalo puuttuu tai on pitkä, luotti harjumainen tai lyhytliuskainen; kota liiteluomainen; siemenet usein litteitä. Tribukseen kuuluu yhdeksän sukua ja 595 lajia lauhkeassa vyöhykkeessä, erityisesti Pohjois-Amerikassa ja Itä-Aasiassa. Runsaslajisimmat suvut ovat pikarililjat (Fritillaria, 130 lajia), liljat (Lilium, 120 lajia), käenrieskat (Gagea, [70–]90[–275] lajia) ja tulppaanit (Tulipa, 90 lajia).
2. Calochortoideae Dumort. Joillakin lajeilla on putkiloita varressa, joillakin lehdet tupellisia, joillakin on silposuonitus verkkosuonituksen sijaan, eräillä kehän ulkokiehkura on verhiömäinen ja eräillä on sikiäimessään laitaistukat. Kehälehdet ovat tavallisesti vaihtelevassa määrässä hapsuisia; mesiäiset enemmän tai vähemmän pussimaisia; kota liiteluomainen, siemenet vaihtelevasti litistyneitä. Alaheimossa on kaksi sukua ja 85 lajia Itä-Aasian ja Pohjois-Amerikan itäosan lauhkeilla alueilla. Mariposaliljat (Calochortus, 65 lajia) ovat sipulikasveja; konnanliljoilla (Tricyrtis, 20 lajia) on kaksi kukan esilehteä.
3. Streptopoideae Reveal. Lehtikanta tuppimainen; siemenet vaihtelevissa määrin pyöreitä, juovaisia. Kolme sukua, 15 lajia pohjoisessa lauhkeassa vyöhykkeessä, erityisesti Itä-Aasiassa ja Pohjois-Amerikan itä- ja länsiosassa. Suvussa Scoliopus kukan kehäkiehkurat ovat hyvin erilaiset ja heteitä on kolme.
APG. 1998. An ordinal classification for the families of flowering plants. Annals of the Missouri Botanical Gardens 85: 531-553.
APG II. 2003. An update of the Angiosperm Phylogeny Group classification for the orders of flowering plants: APG II. Botanical Journal of the Linnean Society 141: 399-436.
Chase, M. W., M. R. Duvall, H. G. Hills, J. G. Conran, A. V. Cox, L. E. Eguiarte, J. Hartwell, M. F. Fay, L. R.Caddick, K. M. Cameron, and S. Hoot. 1995. Molecular phylogenetics of Lilianae. Pp. 109-137 in P. J. Rudall, P. J. Cribb, D. F. Cutler, and C. J. Humphries (editors), Monocotyledons: systematics and evolution. Royal Botanic Gardens, Kew.
Chase, M. W., M. F. Fay, D. Devey, O. Maurin, N. Rønsted, J. Davies, Y. Pillon, G. Petersen, O. Seberg, M. N. Tamura, C. B. Asmussen, K. Hilu, T. Borsch, J. I. Davis, D. W. Stevenson, J. C. Pires, T. J. Givnish, K. J. Sytsma, M. A. McPherson, S. W. Graham, and Rai, H. S. 2006. Multigene analyses of monocot relationships: a summary. Pp. 63-75 in J. T. Columbus, E. A. Friar, J. M. Porter, L. M. Prince, and M. G. Simpson, M. G. (eds), Monocots: comparative biology and evolution (excluding Poales). Rancho Santa Ana Botanical Garden, Claremont, Ca. [Aliso 22: 63-75.]
Dahlgren, R. M. T., H. T. Clifford, and P. F. Yeo. 1985. The families of monocotyledons. - Springer-Verlag. Berlin, Germany.
Givnish, T. J., J. C. Pires, S. W. Graham, M. A. McPherson, L. M. Prince, T. B. Patterson, H. S. Rai, E. R. Roalson, T. M. Evans, W. J Hahn, K. C. Millam, A. W. Meerow, M. Molvray, P. Kores, H. E. O’Brien, W. J. Kress, J. Hall, and K. J. Sytsma. 2005. Repeated evolution of net venation and fleshy fruits among monocots in shaded habitats confirms a priori predictions: evidence from an ndhF phylogeny. Proceedings of the Royal Society of London, Series B 272: 1481-1490.
Givnish, T. J., J. C. Pires, S. W. Graham, M. A. McPherson, L. M. Prince, T. B. Patterson, H. S. Rai, E. R. Roalson, T. M. Evans, W. J Hahn, K. C. Millam, A. W. Meerow, M. Molvray, P. Kores, H. E. O’Brien, W. J. Kress, J. Hall, and K. J. Sytsma. 2006. Phylogeny of the monocotyledons based on the highly informative plastid gene ndhF: evidence for widespread concerted convergence. Pp. 28-51 in J. T. Columbus, E. A. Friar, J. M. Porter, L. M. Prince, and M. G. Simpson (eds.) Monocots: comparative biology and evolution (excluding Poales). Rancho Santa Ana Botanic Garden, Claremont, CA.
Graham, S. W., J. M. Zgurski, M. A. McPherson, D. M. Cherniawsky, J. M. Saarela, E. F. C. Horne, S. Y. Smith, W. A. Wong, H. E. O'Brien, V. L. Biron, J. C. Pires, R. G. Olmstead, M. W. Chase, and H. S. Rai. 2006. Robust inference of monocot deep phylogeny using an expanded multigene plastid data set. Pp. 3-21 in J. T. Columbus, E. A. Friar, J. M. Porter, L. M. Prince, and M. G. Simpson, M. G. (eds), Monocots: comparative biology and evolution (excluding Poales). Rancho Santa Ana Botanical Garden, Claremont, Ca. [Aliso 22: 3-21.]
Kelch, D. G. 2000. What happened to the lily family? Pacific Horticulture 61:76-79.
Kubitzki, K. (Editor) 1998: The families and genera of vascular plants, Vol.3. Springer-Verlag. Berlin, Germany. ISBN3-540-64060-6
Patterson, T. B., and T. J. Givnish. 2002. Phylogeny, concerted convergence, and phylogenetic niche conservatism in the core Liliales: insights from rbcL and ndhF sequence data. Evolution 56: 233-252.
Rønsted, N., S. Law, H. Thornton, M. F. Fay, and M. W. Chase. 2005. Molecular phylogenetic evidence for the monophyly of Fritillaria and Lilium (Liliaceae; Liliales) and the infrageneric classification of Fritillaria. Molecular Phylogenetics and Evolution 35: 509-527.
Stevens, P. F. (2001 onwards). Angiosperm Phylogeny Website. Version 12, July 2012 [and more or less continuously updated since]. http://www.mobot.org/MOBOT/research/APweb/.
Vinnersten, A., and K. Bremer. 2001. Age and biogeography of major clades in Liliales. American Journal of Botany 88: 1695-1703.
Zomlefer, W. B., N. H. Williams, W. M. Whitten, and W. S. Judd. 2001. Generic circumscription and relationships in the tribe Melanthieae (Liliales, Melanthiaceae), with emphasis on Zigadenus: evidence from ITS and trnL-F sequence data. American Journal of Botany 88: 1657-1669.
.jpg)
