
Wachowskin sisarukset eli Lana Wachowski (ent. Laurence ”Larry” Wachowski, s. 21. kesäkuuta 1965) ja Lilly Wachowski (ent. Andrew ”Andy” Wachowski, s. 29. joulukuuta 1967) ovat yhdysvaltalaisia elokuvaohjaajia ja -käsikirjoittajia. Heidät tunnetaan parhaiten Matrix-elokuvasarjasta.
Wachowskit ovat kotoisin Chicagosta. High schoolin jälkeen he opiskelivat tahoillaan yliopistoissa, mutta kumpikin jätti opintonsa kesken ja palasi kotikaupunkiinsa. He perustivat maalaus- ja remonttiyrityksen ja käsikirjoittivat sarjakuvia Marvelille. 1980-luvun lopulla he lukivat Roger Cormanin ja Jim Jeromen kirjan Corman on Corman, jonka innoittamina he kokeilivat elokuvan käsikirjoittamista. Ensimmäisestä Wachowskien myymästä käsikirjoituksesta tuotettiin Ammattitappajat (1995), mutta käsikirjoitusta muokattiin heidän jälkeensä niin paljon, että he olisivat lopulta halunneet nimensä pois elokuvan tekijätiedoista.
Wachowskit esittelivät Ammattitappajien tuottajalle Joel Silverille Matrixin käsikirjoituksen, mutta he halusivat myös ohjata elokuvan itse. Silver suostui tuottamaan sisarusparin esikoisohjauksena pienen budjetin rikosdraaman Bound, joka sai kriitikoilta erinomaisen vastaanoton. Sen jälkeen he pääsivät tekemään Matrixia.
Sisarukset tunnettiin aiemmin Wachowskin veljeksinä, kunnes vuonna 2012 Lana (ent. Larry) Wachowski kertoi julkisuudessa olleensa sukupuolenkorjausprosessissa ja käyttävänsä nimeä Lana. Hänen transsukupuolisuutensa oli ollut julkisuudessa jo pitkään, ja naiseksi pukeutuminen oli herättänyt huomiota jo kymmenen vuotta ennen kaapista ulos tulemista. Lilly Wachowski kertoi transsukupuolisuudestaan 8. maaliskuuta 2016 Windy City Timesille.
| Vuosi | Elokuva | Wachowskit toimineet | |||
|---|---|---|---|---|---|
| ohjaajina | käsikirjoittajina | tuottajina | vastaavana tuottajina | ||
| 1995 | Ammattitappajat | Ei | Kyllä | Ei | Ei |
| 1996 | Bound | Kyllä | Kyllä | Ei | Kyllä |
| 1999 | Matrix | Kyllä | Kyllä | Ei | Kyllä |
| 2001 | The Matrix Revisited | Ei | Ei | Ei | Kyllä |
| 2003 | The Matrix Reloaded | Kyllä | Kyllä | Ei | Kyllä |
| The Matrix Revolutions | Kyllä | Kyllä | Ei | Kyllä | |
| Animatrix | Ei | Kyllä | Kyllä | Ei | |
| 2006 | V niin kuin verikosto | Ei | Kyllä | Kyllä | Ei |
| 2008 | Speed Racer | Kyllä | Kyllä | Kyllä | Ei |
| 2009 | Ninja Assassin | Ei | Ei | Kyllä | Ei |
| 2012 | Pilvikartasto | Kyllä | Kyllä | Kyllä | Ei |
| 2015 | Nouseva Jupiter | Kyllä | Kyllä | Kyllä | Ei |
| 2022 | The Matrix Resurrections | Lana Wachowski | Lana Wachowski | Lana Wachowski | Ei |
| Vuosi | Sarja | Wachowskit toimineet | |||
|---|---|---|---|---|---|
| Luoja | Showrunner | Käsikirjoittaja | Ohjaaja | ||
| 2015–2017 | Sense8 | Kyllä | 1. kausi Wachowskit 2. kausi Lana Wachowski |
1. kausi Wachowskit 2. kausi Lana Wachowski |
1. kausi Wachowskit 2. kausi Lana Wachowski |
| Vuosi | Peli | Wachowskit toimineet | |
|---|---|---|---|
| Luova johtaja | Käsikirjoittaja | ||
| 2003 | Enter the Matrix | Kyllä | Kyllä |
| 2005 | The Matrix Online | Kyllä | Ei |
| The Matrix: Path of Neo | Kyllä | Kyllä | |
| Vuosi | Lehti | Wachowskit toimineet | |
|---|---|---|---|
| Sarjakuvakäsikirjoittaja | Julkaisija | ||
| 1989–1994 | Clive Barker's Hellraiser | Kyllä | Ei |
| 1992 | Clive Barker's Nightbreed | Kyllä | Ei |
| 1993 | Clive Barker's Book of the Damned | Kyllä | Ei |
| 1993–1994 | Ectokid | Kyllä | Ei |
| 1999–2004 | The Matrix Comics | Kyllä | Kyllä |
| 2004– | Doc Frankenstein | Kyllä | Kyllä |
| 2004–2007 | Shaolin Cowboy | Jaksot 2–7. | Kyllä |