Lissut

Tämä artikkeli käsittelee yhtyettä. Lissu on myös toinen nimitys pissikselle.
Lissut
Tiedot
Toiminnassa 2007–2009
Tyylilaji pop, teini-pop
Kotipaikka Oulu, Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet
  • T1tsQ (Tiia Erämeri), laulu
Levy-yhtiö

Lissut oli oululainen tyttöduo. Sen jäsenet Mitra ja Tiia (molemmat s. 1992) käyttivät itsestään nimiä M1tsQ ja T1tsQ ja esiintyessään pukeutuivat usein humoristisesti pissiksiksi. Duon ensimmäinen albumi, Lissut, julkaistiin 14. toukokuuta 2008. Levystä julkaistiin vuonna 2007 kaksi singleä: "Pissikset" ja "Hippa". Ensin mainitusta on tehty musiikkivideo, samoin kuin duon kappaleesta "Me mennään". Molemmat videot ovat katsottavana YouTubesta.

Lissut kävivät Pohjankartanon yläastetta, jossa myös on kuvattu musiikkivideo "Pissikset". "Pissikset"-kappale tehtiin alun perin Kiimingin yläasteen musikaaliin. "Me mennään" -musiikkivideo taas on kuvattu pääosin Latviassa.

Lissut ovat esiintyneet muun muassa DBTL:ssä kesällä 2007. He olivat vieraana Summerissa 31. heinäkuuta 2008.

Yhtyeen jäsen Mitra Kaislaranta osallistui vuonna 2013 kykyjenetsintäohjelma Idolsin seitsemännelle tuotantokaudelle ja voitti kilpailun. Yhtyeen toinen jäsen Tiia Erämeri oli puolestaan mukana The Voice of Finlandin 3. tuotantokaudella.

Lähteet

Aiheesta muualla

Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.