| Lobito | |
|---|---|
Lobiton satamaa. |
|
lippu |
vaakuna |
Lobito |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | |
| Maakunta | Benguela |
| Pinta-ala | |
| – Kokonaispinta-ala | 2 562 km² |
| Korkeus | 9 m |
| Väkiluku (2019) (arvio) | 448 080 |
| – Väestötiheys | 174,9 as./km² |
| Aikavyöhyke | UTC+1 |
Lobito on kaupunki ja kunta Benguelan maakunnassa, Angolassa. Se sijaitsee Atlantin valtameren rannikolla noin 35 kilometriä Benguelan kaupungista pohjoiseen. Lobito perustettiin vuonna 1905. Sen väkiluku oli vuoden 2019 arvion mukaan 448 080.

Lobiton satama on Angolan toiseksi suurin satama ja keskeinen väylä Afrikan keskiosien mineraalivarojen hyödyntämiselle. Satamaan johtaa maan poikki kulkeva keskeinen Benguelan rautatie, joka saapuu Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Sambiassa sijaitsevalta mineraalirikkaalta seudulta. Rahtiliikenteen ohella rataa käytetään henkilöliikenteeseen. Kaupungista ajetaan esimerkiksi pikajunavuoro viikottainen Angolan itärajalle Luaun kaupunkiin. Lobito–Luena -pikajunan junamatka ja sen kesto on varsin pitkä (1 344 km / 30 tuntia).
Lobiton satama ja on Kongon demokraattiseen tasavaltaan johtava liikenneväylä ovat osa laajempaa, kehitettävänä olevaa Lobiton käytävän nimellä tunnettua keskiafrikkalaista liikenneväylää Kolwezin kaivoskaupunkiin ja edelleen Sambiaan.