Luustolihakset eli luurankolihakset käsittävät suurimman osan elimistön lihaksista. Niiden lihaskudosta kutsutaan poikkijuovaiseksi lihaskudokseksi. Ihminen liikkuu niiden avulla ja pystyy hallitsemaan kehon eri osien liikkeitä. Poikkijuovaiset lihassolut ovat jättisoluja, joissa on satoja tumia yhdessä solussa. Luustolihakset kuuluvat somaattisen hermoston eli tahdonalaisen hermoston hermottamiin elimistön osiin.
Pehmytkudoksiin liittyvät poikkijuovaiset lihakset (esimerkiksi kielessä) voidaan lukea omaksi ryhmäkseen, viskeraaliseksi poikkijuovaiseksi lihaskudokseksi, sijaintinsa perusteella. Ne ovat mikroskooppisesti tarkastellen aivan samanlaista kudosta kuin luurankolihakset.
Luustolihasten rakenne
Luustolihaskudosta ovat poikkijuovaiset lihassolut, joissa on useita tumia solussa. Solujen poikkijuovaisuus johtuu sarkomeereista, jotka ovat järjestäytyneet lihassolussa peräkkäin. Lihassolut kiinnittyvät toisiinsa päistään kytkylevyjen avulla, jolloin ne muodostavat lihassoluverkoston.
Jokaiseen lihassoluun tulee aksoninpääte, joka muodostaa lihaksen kanssa hermo-lihasliitoksen. Lihassolut saavat supistumiskäskynsä hermoimpulssin muodossa juuri tämän liitoksen kautta, jonka välittäjäaineena toimii asetyylikoliini. Luustolihakset toimivat tahdonalaisesti eli niitä hermottavat somaattinen hermosto.
Hermoimpulssi aiheuttaa lihassolun supistumiseen johtavan reaktion. Lihassolun lepopotentiaali häviää ja solukalvon jatkeina olevat T-putket kuljettavat sähköisen viestin syvemmälle lihassoluun. Tämän seurauksena solulimaan vapautuu sarkoplasmisesta kalvostosta (solulimakalvostosta) kalsium-ioneja, jotka reagoivat aktiinin pinnalla olevan säätelijäproteiinin kanssa ja siirtyvät sen jälkeen syrjään myosiinin sitoutumiskohtien päältä. Näin myosiini ja aktiini pääsevät reagoimaan keskenään ja lihas supistuu. Lihassolujen sanotaan kuuluvan samaan motoriseen yksikköön silloin kun niiden saama supistuskäsky tulee samalta liikehermosyyltä.
Luustolihas elimenä
Lihassoluja ympäröi sidekudos. Jokaista lihassyytä ympäröi sidekudoksesta muodostunut verkkomainen tukirakenne, endomysium. Endomysiumin tehtävänä on välittää lihassyiden supistumisvoima eteenpäin. Solut ovat ryhmittyneet solukimpuiksi eli lihassyykimpuiksi, joita ympäröi myös sidekudoskalvo, perimysium. Perimysiumin keskeinen tehtävä on antaa lihakselle rakenne, sekä välittää edelleen jänteille perimysiumista tuleva lihassyiden supistusvoima. Useat rinnakkaiset lihassolukimput muodostavat itse lihaksen ja myös tätä kokonaisuutta ympäröi paksu kalvomainen sidekudos, epimysium. Näissä sidekudosrakenteissa kulkee hermosyitä ja verisuonia.
Jänne kiinnittää lihaksen luihin. Jänne on tiivistä järjestäytynyttä sidekudosta, ja se on suoraan jatketta endomysiumille, perimysiumille ja epimysiumille.
Jaottelu
Poikkijuovaisia lihassoluja on kahta päätyyppiä:
Tyypin yksi lihassolut sisältävät paljon mitokondrioita, ne ovat ohuempia ja hitaampia. Energia tulee aerobisesti. Soveltuvat parhaiten pitkäkestoiseen suoritukseen. Väri on yleensä punainen, koska lihassoluissa on korkea myoglobiinipitoisuus. Muun muassa selän ojentajalihas kuuluu tyypin yksi lihassoluihin.
Tyypin kaksi lihassoluissa on vähän mitokondrioita ja ne ovat paksuja sekä nopeita. Lihaksen käyttämä energia tulee anaerobisesti pääosin glykogeenista. Sopivat lyhytkestoiseen räjähtävään toimintaan. Tämän vuoksi ne painavat vähemmän kuin muut yleisimmät solut, esimerkiksi rasva- ja aivosolut. Väriltään yleensä valkoisia. Näitä lihaksia ovat mm. silmänliikuttajalihakset.
