MK 108

MK-108 on 30 mm konetykki, jota Saksan ilmavoimat käytti toisessa maailmansodassa. Tykkiä asennettiin moniin tyyppeihin sekä tehdasvalmisteisesti että kenttäasennuksena. Asetta valmisti Rheinmetall-Borsig.

Oli arvioitu että 20 mm:n ammuksen osumia tarvittiin raskaan pommittajan pudottamiseen arviolta 20–25 kpl. Toisaalta huomattiin, että noin viisi 20 mm:n osumaa suoraan edestä riitti pudottamaan Boeing B-17 – pommittajan- Tällainen hyökkäys oli vaikea suuren nopeuden ja törmäysvaaran vuoksi. Siten kehitettiin raskaampi tykki, jotta toivottu vaikutus saataisiin nopeasti tavanoimaisella hyökkäyksellä. 30 millimetrin ammuksella oli suuri teho ja arvioitiin että noin viisi osumaa riitti raskaan pommikoneen pudottamiseen.

Aseen suunnittelussa tehtiin tietoinen valinta tuhovaikutuksen, tulinopeuden ja aseen painon eduksi tinkimällä ammuksen lähtönopeudesta. Aseen toimintaperiaate oli yksinkertainen massasulku. Kaliperiksi tuli 30 × 90 RB (Rebated rim, kavennettu urakanta, laippa on halkaisijaltaan pienempi kuin muu hylsy). Ase oli vyösyöttöinen. Ammuksen paino oli 310 grammaa. Ammuksen lähtönopeudeksi tuli 505 m/s ja tulinopeudeksi suunniteltiin 600 ls/min, mutta käytännössä tulinopeus oli 650 ls/min.

Aseen pituus oli 105 cm. Piipun pituus oli 40 cm ja aseen paino 58 kg. Vertailun vuoksi konekivääri MG 17 :n pituus oli 121 cm, piippu 60 cm, ja sen paino 10,2 kg.

Tykkiä asennettiin vapaasti ampuvana useisiin tyyppeihin sekä tavanoimaisesti, asesäiliönä ja Heinkel He 219 yöhävittäjään Schräge Musik – asennuksena. Asennuksia tehtiin sekä alkuperäisasennuksina että varikoilla ja kenttäasennuksina. Esimerkiksi Bf-109-koneet, joihin tykki oli asennettu, saivat merkinnän /U4 (Umrüstsatz; muunnossarja), esimerkiksi G-6/U4.

Tykin huonoja puolia olivat erityisesti Messerschmitt Bf 109 G-6 -koneisiin potkurinnavan läpi ampuvaksi asennettujen tykkien rekyyli ja kirkas suuliekki, joka saattoi sokaista lentäjän. Ammuksen lähtönopeus oli alhainen, mutta valinta suunnittelussa.

Tykin mekanismi juuttui helposti tiukoissa kaarroissa lukon moninkertaisen massan kuormittaessa lukon palautusjousta positiivisessa kiihtyvyydessä. Vastaavasti toiminta palautui kiihtyvyyden hellittäessä. G- voimat saattoivat rikkoa ammusvyön.

Liittoutuneiden lentäjien keskuudessa MK 108 sai liikanimen "paineilmavasara" tulinopeutensa ja äänensä vuoksi.

Katso myös

Lähteet

Düttmann, Peter: Itärintaman hävittäjäsotaa. Koala, 2007. ISBN 978-952-5186-85-7
Forsyth, Robert: Jagdgeschwader 7 ‘Nowotny’. New York, New York: Osprey Publishing, 2008. Aviation Elite Units • 29 ISBN 978-1-84603-320-9 (englanniksi)
Adolf Galland: Ensimmäiset ja viimeiset. Werner Söderström Osakeyhtiö, 1956.
Lepage, Jean-Denis G.G.: Aircraft of the Luftwaffe, 1935–1945. Jefferson, North Carolina: McFarland & Company, 2009. An Illustrated Guide ISBN 978-0-7864-3937-9 (englanniksi)
Mantelli & Brown & Kittel & Graf: The Messerschmitt Bf 109. Edizioni R.E.I., 2017. ISBN 978-2-37297-3281 (englanniksi)
Williams, Anthony G: Rapid Fire. UK: Airlife publishing, 2003. ISBN 1 84037 435 7
http://www.luft46.com/armament/mk108.html

Viitteet

1 2 Forsyth, 2008. s. 10, kuvateksti. Lainaus: "The MK 108 was manufactured by Rheinmetall-Borsig, and it proved to be a deadly weapon during close-range combat with heavy bombers. Although powerful weapon, the MK 108's cheapness and ease of manufacture made it prone to jamming and other forms of malfunction."
↑ Lepage, s. 54. Lainaus: "Designed by Rheinmetall-Borsig in 1940 as a private venture, MK 108 military development started after 1942."
↑ Galland s.236
1 2 3 Williams s.167
↑ luft46.com
↑ Lepage, s. 54. Lainaus: "It was reported that, on average, just four hits with high-explosive or incendiary ammunition could bring down a heavy bomber such as B-17 Flying Fortress or a B-24 Liberator, and that a single hit could destroy a fighter."
↑ Lepage, s. 54. Lainaus: "Entering service in October 1943 in Luftwaffe aircraft such as the Bf 110 G-2 and the Bf 109 G-6, the automatic cannon was blow-back operated, belt-fed, and electrically ignited."
1 2 Mantelli et al. s. 74. Lainaus: "The gun Rheinmetall Borsig MK 108 30 mm mounted in the engine was powerful weapon which fired explosive or incendiary bullets from 310 grams with good rate of fire, although low speed initial. Although stroke enough to destroy a fighter, the weapon was most suitable effects to the destruction of bombers for use against targets in the fast moving or maneuvering at great distances. Backed by arms 13 and 20 mm, it gave the Bf 109 a devastating destructive force."
↑ Lepage, s. 54. Lainaus: "The weapon had good punch, with a rate of fire of about 650 rounds per minute."
↑ Lepage, s. 54. Lainaus: "Its total length was 1,057 mm (3 ft 5.6 in)."
↑ Lepage, s. 54. Lainaus: "It was simple to fanufacture, easy to maintain, very effective, reliable and compact in size; its weight was 58 kg (127.9 lbs) and its barrel was short."
↑ Williams taulukot s.228, 237, 254
↑ Düttmann s.123, 130
↑ Lepage, s. 54. Lainaus: "The MK 108 was used on many Luftwaffe fighters, for example on the Messerschmitt Bf 109, Focke-Wulf Fw 190, and Messerschmitt Me 262. It was also employed for Schräge Musik configuration (aiming upward at an oblique angle)."
↑ Lepage, s. 54. Lainaus: "The MK 108's main shortcoming was its low velocity of 500 m/s (1640 ft/sec); this resulted in its projectile trajectory dropping considerably after a comparatively short range. This made its effective firing range short and aiming a challenge, and the pilot had to use careful timing to fire at precisely the right moment."
↑ Lepage, s. 54. Lainaus: "Its distinctive heavy pounding sound and high rate of fire gave it the nickname “pneumatic hammer” among Allied aircrews."

[forsyth-10-1] 1 2 Forsyth, 2008. s. 10, kuvateksti. Lainaus: "The MK 108 was manufactured by Rheinmetall-Borsig, and it proved to be a deadly weapon during close-range combat with heavy bombers. Although powerful weapon, the MK 108's cheapness and ease of manufacture made it prone to jamming and other forms of malfunction."

[lepage-54-1-2] Lepage, s. 54. Lainaus: "Designed by Rheinmetall-Borsig in 1940 as a private venture, MK 108 military development started after 1942."

[3] Galland s.236

[Williams-4] 1 2 3 Williams s.167

[5] uft46.com

[lepage-54-6-6] Lepage, s. 54. Lainaus: "It was reported that, on average, just four hits with high-explosive or incendiary ammunition could bring down a heavy bomber such as B-17 Flying Fortress or a B-24 Liberator, and that a single hit could destroy a fighter."

[lepage-54-2-7] Lepage, s. 54. Lainaus: "Entering service in October 1943 in Luftwaffe aircraft such as the Bf 110 G-2 and the Bf 109 G-6, the automatic cannon was blow-back operated, belt-fed, and electrically ignited."

[mantelli-74-8] 1 2 Mantelli et al. s. 74. Lainaus: "The gun Rheinmetall Borsig MK 108 30 mm mounted in the engine was powerful weapon which fired explosive or incendiary bullets from 310 grams with good rate of fire, although low speed initial. Although stroke enough to destroy a fighter, the weapon was most suitable effects to the destruction of bombers for use against targets in the fast moving or maneuvering at great distances. Backed by arms 13 and 20 mm, it gave the Bf 109 a devastating destructive force."

[lepage-54-5-9] Lepage, s. 54. Lainaus: "The weapon had good punch, with a rate of fire of about 650 rounds per minute."

[lepage-54-4-10] Lepage, s. 54. Lainaus: "Its total length was 1,057 mm (3 ft 5.6 in)."

[lepage-54-3-11] Lepage, s. 54. Lainaus: "It was simple to fanufacture, easy to maintain, very effective, reliable and compact in size; its weight was 58 kg (127.9 lbs) and its barrel was short."

[12] Williams taulukot s.228, 237, 254

[13] Düttmann s.123, 130

[lepage-54-9-14] Lepage, s. 54. Lainaus: "The MK 108 was used on many Luftwaffe fighters, for example on the Messerschmitt Bf 109, Focke-Wulf Fw 190, and Messerschmitt Me 262. It was also employed for Schräge Musik configuration (aiming upward at an oblique angle)."

[lepage-54-8-15] Lepage, s. 54. Lainaus: "The MK 108's main shortcoming was its low velocity of 500 m/s (1640 ft/sec); this resulted in its projectile trajectory dropping considerably after a comparatively short range. This made its effective firing range short and aiming a challenge, and the pilot had to use careful timing to fire at precisely the right moment."

[lepage-54-7-16] Lepage, s. 54. Lainaus: "Its distinctive heavy pounding sound and high rate of fire gave it the nickname “pneumatic hammer” among Allied aircrews."