Madilu System

Jean de Dieu Bialu Makiese, taiteilijanimeltään Madilu System (28. toukokuuta 1950 Matadi – 11. elokuuta 2007 Kinshasa) oli kinshasankongolainen rumbamusiikin laulaja-lauluntekijä. Hän tuli tunnetuksi duetoistaan Franco Luambon kanssa.

System liittyi vuonna 1969 Symba-yhtyeeseen. Hän vietti lyhyitä ajanjaksoja myös yhtyeissä Orchestre Bamboula, Festival des Maquisards ja Fiesta Populaire. Vuonna 1973 System perusti kitaristi Yossa Talukin ja laulaja Piresin kanssa yhtyeen Bakuba Mayopi. Kolme vuotta myöhemmin hän lähti siitä perustaakseen Orchestre Pamba-Pamban, jonka nimeksi myöhemmin tuli Madilu System. Yhtye ei menestynyt, mutta sittemmin hän omaksui yhtyeen nimen omaksi taiteilijanimekseen. System toimi Tabu Ley Rochereaun Afrisa-kokoonpanossa ja liittyi 1980-luvun alkupuolella Franco Luambon TPOK Jazziin, jolle hän teki monia hittejä. Franco Luambon kuoltua vuonna 1989 System aloitti soolouran, jonka aikana hän julkaisia monia menestyksekkäitä äänitteitä.

System äänitti keväällä 2007 albumin Bonne humeur, jossa esiintyivät myös Syran Mbenza, Papa Noël, Nyboma ja Wuta Mayi. System teki vierailuja Kékélén ja Africandon albumeilla. Hän oli diabeetikko, mutta kuoli äkillisesti sairaalassa Kinshasassa elokuussa 2007.

Lähteet

  1. 1 2 3 Madilu System (1950-2007) Musiques d’Afrique, viitattu 10.5.2026 (ranskaksi)