Malanje on kunta, kaupunki ja maakuntakeskus Angolan pohjoisosassa Malanjen maakunnassa. Kaupunki sijaitsee linnuntietä 350 kilometriä Angolan pääkaupungista Luandasta itään. Malanjen väkiluku oli noin 455000 (2014).
Kaupunki sijaitsee Angolan keskusylängöllä noin 1300 metriä merenpinnan yläpuolella. Siellä on trooppinen ylänköilmasto.
Seutu kuuluu mbundujenMatamba-valtiossa sijainneisiin maihin.lähde? Paikkakunnan asutus kasvoi 1800-luvun puolivälissä paikkakunnalla suosituksi tulleen ulkoilmamarkkinapaikan (feira) seudulle. Ma-lanjin markkinat perustettiin 1852, ja siitä tuli muun muassa orjien, puun ja norsunluun kaupankäynnin keskus. Vuonna 1857 perustettiin vankila, ja vuonna 1862 rakennettiin Ma-lanjin linnoitus. Portugalilaiset siirtomaaviranomaiset luokittelivat vuosina 1867–1868 paikkakunnan kyläksi (vila) ja asettivat sinne valtuuston. Tällöin paikannimen kirjoitusasu muuttui Malanjeksi.
Vuosina 1886–1909 rakennettiin rautatie Luandasta Malanjeen. Tämä Luandan rautatieksi (port.Caminho de Ferro de Luanda) kutsuttu, Angolan kansallisen rataverkkoyhtiön (Instituto Nacional dos Caminhos de Ferro de Angola) rautatielinja päättyy Malanjeen. Liikennöinnistä vastaa nykyään valtionyhtiö Caminho de Ferro de Luanda (CFL). Malanjessa sijaitsee myös maakunnallinen, kansalliseen kakkoskategoriaan kuuluva Malanjen lentoasema(IATA: MEG,ICAO: FNMA).
Kaupungin arkkitehtonisesti arvokkaaseen kulttuuriperinteeseen lukeutuu muun muassa Malanjen hiippakunnan katedraali (1929).
↑Lei n.º 14/24 - Lei da Divisão Político-Administrativa(Laki Angolan poliittis-hallinnollisesta jaosta. CAPÍTULO VII määrittelee Província do Icolo e Bengon maantieteellisen alueen ja kunnat)Portal da Legislação Angolana, angolex.com.22.8.2024.Luanda. Viitattu 7.3.2025.(portugaliksi)
↑Decreto Presidencial n.º 268/24 de 29 de novembro(pdf)(Presidentin asetus 268-24 liitteineen, mm. karttaa Angolan uudesta maakuntajaosta ja aluehallintomuutoksen eri vaiheiden aikataulu vuosille 2025-2027)Diaro da Republica.29.11.2024.Luanda. Viitattu 7.3.2025.(portugaliksi)
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Malanje Wikimedia Commonsissa
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: pt:Malanje– Mm. Maininta paikkakunnan varhaishistoriasta.