Mannhai

Mannhai
Tiedot
Toiminnassa 1999–
Tyylilaji stoner rock, doom metal
Kotipaikka SuomiHelsinki, Suomi
Laulukieli englanti
Jäsenet
Entiset jäsenet
  • Mikko Pietinen, rummut (1999–2006)
  • Janitor, laulu (2000–2004)
Levy-yhtiö

Mannhai on suomalainen stoner rock / stoner metal -yhtye, jonka perustivat Helsingissä basisti Olli-Pekka ”Oppu” Laine ja kitaristi Ilkka ”Ile” Laaksomaa vuoden 1999 lopulla. Pian kokoonpanoon liittyi rumpali Mikko ”Junior” Pietinen ja vuonna 2000 laulaja Jan "Janitor/Joãnitor” Levisson-Muurinen.

Vuonna 2004 laulaja Jan Levisson-Muurinen jätti Mannhain tehtyään yhtyeen kanssa kolme levyä. Uudeksi laulajaksi tuli vuonna 2005 Pasi Koskinen, joka lauloi puhtaat lauluosuudet Amorphiksen vokalistina vuosina 1996–2004.

Yhtyeen nimi tulee intialaisesta uskomuksesta. Uttar Pradeshin osavaltion maaseudulla uskottiin Mannhai-nimisen hengen sieppaavan öisin kylien lapsia.

Historia

Laine, Laaksomaa ja Pietinen nauhoittivat kolme instrumentaalikappaletta, joilla saatiin Levisson-Muurinen houkuteltua laulajaksi. Vuoden 2000 loppuun mennessä tehtiin toinen kolme laulua sisältävä demo-cd, jolla heltisi levytyssopimus Spinefarm Recordsilta. Ennen live-esiintymisiä yhtye siirtyi studioon äänittämään ensilevyään.

Debyyttilevy The Sons of Yesterday's Black Grouse ilmestyi vuonna 2001. Vuoden 2002 elokuussa yhtye alkoi valmistella toisen levynsä Evil Under the Sun äänitystä. Levyn kappaleesta ”Spiritraiser” on myös Tuukka Temosen ohjaama musiikkivideo.

Vuonna 2004 ilmestyi Mannhain kolmas, edeltäjiään kokeellisempi levy, The Exploder, jolla on enemmän vaikutteita progressiivisesta metallista ja 1970-luvun heavy metalista. Levyllä on kosketinsoittajana Kasper Mårtenson (ex-Amorphis). The Exploder -levyn julkaisuun liittyi kepponen: nettisivu www.mattivanhanen.com ohjasi sivulla kävijät suoraan Mannhain kotisivulle.

Laulaja Janitorin jäähyväiskeikka oli marraskuussa 2004 Tavastialla. Janitor jätti yhtyeen kolmen julkaistun levyn jälkeen keskittyäkseen taideopintoihinsa. Mannhain uudeksi laulajaksi valittiin norjalaisen stoner rock -yhtye Honchon entinen vokalisti Trond Skog keväällä 2005, jolloin yhtye lähti kolmiviikkoiselle Keski-Euroopan kiertueelle. Mannhai joutui erottamaan Skogin kesken kiertueen, sillä yhteistyö norjalaisen kanssa osoittautui mahdottomaksi Mannhaista riippumattomista syistä. Skogin tilalle yhtye pyysi apuun Amorphiksen entisen laulajan Pasi Koskisen.

Koskisesta tuli Mannhain virallinen laulaja vuoden 2005 kiertueen jälkeen, ja Mannhai ryhtyi työstämään materiaalia yhtyeen neljättä levyä Hellroad Caravania varten. Levy julkaistiin vuoden 2006 alussa ja vastaanotto oli hyvä: Hellroad Caravanin kolmas raita ”Spaceball” oli Suomen virallisella listalla singlelistan ykkönen viikolla 4.

Syksyllä 2006 rumpali Junior jätti yhtyeen ja siirtyi Bleakin rumpaliksi. Mannhain edessä olevalle Euroopan kiertueelle korvaavaksi rumpaliksi otettiin Nalle Österman (oik. Björn Österman), joka on soittanut Oppu Laineen kanssa aikaisemmin muun muassa death metal -yhtye Chaosbreedissä.

Rumpali Juniorin lähdettyä yhtye on tehnyt vuosittain muutaman keikan, jotka ovat suuntautuneet lähinnä ulkomaisille festivaaleille. Myöskään uutta musiikkia ei ole julkaistu. Mannhai ilmoitti 5. helmikuuta 2009 virallisesti kotisivuillaan, että yhtye pitää taukoa tarkemmin määrittelemättömän ajan. Vuoden 2014 lokakuussa Mannhai soitti "kahdeksan vuoden luovan tauon jälkeen" keikan Semifinalissa alkuperäisessä kokoonpanossaan eli Laine-Laaksomaa-Janitor-Pietinen.

Kokoonpano

Yhtyeen perustivat Oppu Laine ja Ile Laaksomaa. Oppu Laine on soittanut bassoa muun muassa yhtyeissä Sininen Hevonen/The Blue Horse, Amorphis ja Chaosbreed. Yhtyeen entinen laulaja Jan Levisson- Muurinen eli "Joãnitor" (joskus nimellä "Janitor") on laulanut myös Xysmassa. Pasi Koskinen lauloi aikaisemmin muun muassa yhtyeissä Amorphiksessa ja Shape of Despair ja laulaa edelleen kesällä 2016 paluun tehneessä Ajattarassa. Rumpalin pallin vuonna 2006 jättänyt Mikko Pietinen eli "Junior" jatkoi soittamista yhtyeissä Bleak ja Happiness, joista Bleak lopetti toimintansa 2009. Kiertuerumpalina toiminut Nalle Österman on soittanut muun muassa yhtyeissä Chaosbreed, Sininen Hevonen, Gandalf, Lullacry ja Sonic Roots.

Nykyiset jäsenet

Entiset jäsenet

Diskografia

Studioalbumit

Singlet

Kappaleita kokoelmilla

Musiikkivideot

Lähteet

  1. ↑ Kohtala, Heidi: Mannhai Free Your Mind - Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen ja Yleisradion ylläpitämä media-areena. 21.11.2001. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 12.9.2007.
  2. ↑ Norfleet, Bruce: Man or Mannhai? : "Man-eaters of India" (Field Tales #22696) Voices @ National Geographic. 1999. National Geographic Society. Viitattu 12.9.2007. (englanniksi)
  3. ↑ Waite, Dave: Mannhai Vampire Magazine. 19.10.2007. The Netherlands. Arkistoitu 2.9.2007. Viitattu 12.9.2007. (englanniksi)
  4. ↑ Indierockpunkmetalzine Sue: Matti "Mannhai" Vanhanen Suezine. 5.4.2004. Turku. Arkistoitu 6.10.2007. Viitattu 13.9.2007.
  5. ↑ Nyt: Mannhai erotti uuden laulajansa Helsingin Sanomat NYT.fi. 20.4.2005. Sanoma Osakeyhtiö. Viitattu 13.9.2007.
  6. ↑ Mannhai: Spaceball Musiikkituottajat ry.
  7. ↑ Määritä nimeke! (Junior quits Mannhai, temporary replacement in) Mannhai website. 11.9.2006. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 13.9.2007. (englanniksi)
  8. ↑ Määritä nimeke! Mannhai website. 5.2.2009. Arkistoitu 7.2.2009. Viitattu 21.2.2009. (englanniksi)
  9. ↑ Hätinen, Jukka: Mannhai palaa lavalle alkuperäiskokoonpanossaan www.inferno.fi. 17.8.2016. popmedia. Viitattu 1.11.2016.
  10. ↑ Mannhai, Blue Eyed Sons www.tiketti.fi. 14.10.2016. Tiketti Oy. Arkistoitu 3.11.2016. Viitattu 1.11.2016.
  11. ↑ Halonen, Antti: Legendaarinen kotimainen black metal -bändi nousi kuolleista www.iltasanomat.fi. 29.6.2016. Iltasanomat. Arkistoitu 3.11.2016. Viitattu 1.11.2016.

Aiheesta muualla