Mario Matt

Mitalit
Mario Matt
Mario Matt
Maa:  Itävalta
Miesten alppihiihto
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa KultaaSotši 2014pujottelu
MM-kilpailut
Kultaa KultaaSt. Anton 2001pujottelu
Kultaa KultaaÅre 2007pujottelu
Kultaa KultaaÅre 2007joukkuekilpailu
Hopeaa HopeaaSt. Anton 2001alppiyhdistetty
Pronssia PronssiaSchladming 2013pujottelu
Nuorten MM-kilpailut
Hopeaa HopeaaMegève 1998pujottelu
Hopeaa HopeaaPra Loup 1999alppiyhdistetty

Mario Matt (s. 9. huhtikuuta 1979 Zams, Itävalta) on itävaltalainen uransa lopettanut alppihiihtäjä.

Matt voitti pujottelun olympiakultaa vuonna 2014 ja on lisäksi voittanut maailmanmestaruuden samassa lajissa kahdesti; vuosina 2001 ja 2007. Vuoden 2007 kisoissa hän oli lisäksi voittamassa joukkuekilpailun mestaruutta Itävallan joukkueessa. Alppiyhdistetyn hopeaa hän sai vuoden 2001 maailmanmestaruuskisoista ja pujottelun pronssia 2013.

Matt pysyi huipulla poikkeuksellisen kauan ja on kaikkien aikojen toiseksi vanhin (vuoden 2018 voittajan André Myhrerin jälkeen) pujottelun olympiavoittaja. Ensimmäinen maailmancupin osakilpailuvoitto tuli vuonna 2000 ja viimeisin vuoden 2013 joulukuussa, jolloin hänestä tuli kaikkien aikojen vanhin pujottelun maailmancuposakilpailun voittanut kilpailija. Maailmancupin osakilpailuvoittoja hänellä on yhteensä viisitoista kappaletta ja kärkikolmikkoon hän sijoittui 42 kertaa. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän oli parhaimmillaan viides kaudella 2006–2007. Pujottelun maailmancupissa hän sijoittui kolmanneksi kaudella 2000–2001 ja toiseksi kaudella 2006–2007.

Vapaa-ajallaan Matt harrastaa mm. vaellusta ja jalkapalloa. Hän on myös innokas hevosmies. Mario Mattin Andreas-veli on freestylehiihtäjä ja Michael-veli on alppihiihtäjä.

Kilpaura

Maailmancupin osakilpailuvoitot (15)

Aika Paikka Laji
3. tammikuuta 2000Itävalta KitzbühelPujottelu
9. maaliskuuta 2000Itävalta SchladmingPujottelu
19. joulukuuta 2000Italia Madonna di CampiglioPujottelu
26. marraskuuta 2001Yhdysvallat AspenPujottelu
13. maaliskuuta 2005Sveitsi LenzerheidePujottelu
14. tammikuuta 2007Sveitsi WengenSuperalppiyhdistetty
25. helmikuuta 2007Saksa Garmisch-PartenkirchenPujottelu
4. maaliskuuta 2007Slovenia Kranjska GoraPujottelu
6. tammikuuta 2008Sveitsi AdelbodenPujottelu
22. tammikuuta 2008Itävalta SchladmingPujottelu
17. helmikuuta 2008Kroatia ZagrebPujottelu
14. maaliskuuta 2009Ruotsi ÅrePujottelu
27. helmikuuta 2011Bulgaria BanskoPujottelu
6. maaliskuuta 2011Slovenia Kranjska GoraPujottelu
15. joulukuuta 2013Ranska Val d’IsèrePujottelu

Lähteet

Aiheesta muualla

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.