Matovaara on kylä Lieksassa. Se sijaitsee kaupungin keskustan eteläpuolella kantatie 73:n lähellä.
Kylä syntyi metsätyömieskyläksi, sillä tärkein toimeentulonlähde 1960-luvulle asti oli metsätyö.
Kylä tunnetaan urheiluseura Matovaaran Mahdista, joka on perustettu 1951. Urheiluseurasta ja samalla kylän toiminnasta on tehty liikuntahistorian ja liikuntasosiologian tutkimuksia.
Kyläläisten yhteinen kokoontumispaikka on urheiluseuran omistama Kisapirtti.


Matovaaran koulu perustettiin vuonna 1914. Vuonna 1938 koulussa oli 52 oppilasta. Pieni kyläkoulu ilmeni lopulta kannattamattomaksi ja se määrättiin lakkautettavaksi parin muun pikkukoulun kanssa elokuussa 1992. Kaikki koulun 15 oppilasta menivät lakkoon toukokuussa 1991, koska kyläkoulun sulkeminen olisi tarkoittanut pidempää koulumatkaa keskustaan. Se kuitenkin suljettiin kaikesta huolimatta.