Meri Vennamo (ent. Kurenniemi, s. 1947 Helsinki) on suomalainen toimittaja, elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri.
Meri Vennamo on opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa elokuvataidetta ja Helsingin yliopistossa musiikkitiedettä, sosiologiaa, teoreettista filosofiaa ja antiikin kirjallisuutta. Hän on työskennellyt muun muassa elokuvatuottajana, toimittajana, graafikkona ja tuntiopettajana. Vennamo on ohjannut muutamia lyhytelokuvia sekä yhden dokumenttielokuvan. Lisäksi hän on käsikirjoittanut vuonna 1970 valmistuneen elokuvan Pilvilinna sekä osallistunut Matti Kassilan ohjaaman elokuvan Natalia käsikirjoittamiseen. Underground-piireissä vaikuttanut Vennamo soitti 1960-1970-lukujen vaihteessa Those Lovely Hula Hands -yhtyeessä ja esiintyi taustalaulajana Suomen Talvisota 1939–1940 -yhtyeen albumilla Underground-Rock.
Vennamo oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen SMP:n edustajana 1985–1991 ja kokoomuksen edustajana 1991–1992 loikattuaan kesken valtuustokauden. Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa Vennamo sai yli 1 500 ääntä ollen ylivoimaisesti SMP:n suosituin ehdokas Helsingin vaalipiirissä. Kokoomukseen siirryttyään hän jäi kunnallisvaaleissa varavaltuutetuksi eikä päässyt enää seuraavissa eduskuntavaaleissa puolueen listoille, vaan oli vuonna 1995 keskustapuolueen ehdokkaana. Myöhemmin Vennamo oli Helsingin varavaltuutettuna perussuomalaisten edustajana. Vuonna 2015 hän arvosteli Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan Jussi Halla-ahon näkemyksiä maahanmuutosta ja muslimeista. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Vennamo oli Sinisen tulevaisuuden ehdokkaana.
Meri Vennamon vanhemmat ovat Veikko Vennamo ja Sirkka Vennamo. Hänen sisaruksiaan ovat Pekka Vennamo ja Raisa Vennamo. Vuonna 2009 ilmestyi Vennamon isästään kirjoittama elämäkerta. Meri Vennamo avioitui Erkki Kurenniemen kanssa vuonna 1970, mutta pariskunta erosi vuosikymmenen lopussa. Hänellä oli Jörn Donnerin kanssa tytär Susanna Vennamo (1981–2017), joka kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen.