Michael Ende

Michael Andreas Helmuth Ende (12. marraskuuta 1929 – 28. elokuuta 1995) oli saksalainen kirjailija ja antroposofi. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Momo ja Tarina vailla loppua. Hänen teoksiaan on käännetty yli 40 eri kielelle ja niitä on myyty yli 20 miljoonaa kappaletta.

Elämänvaiheet

Michael Ende syntyi Garmisch-Partenkirchenissä Etelä-Saksassa, Baijerin osavaltiossa. Hänen isänsä Edgar Ende oli merkittävä surrealistinen taidemaalari. Enden äidin nimi oli Luise Bartholomä.

Ende ehti käydä Münchenissä humanistisiin aineisiin painottunutta Maximiliansgymnasiumia kolme vuotta, kunnes koulu suljettiin vuonna 1943 ja lapset evakuoitiin maalle. Hieman ennen toisen maailmansodan loppua Ende liittyi paikalliseen natseja vastustavaan Freiheitsaktion Bayern -liikkeeseen, ja sen vuoksi hänen opiskelunsa hidastui. Myöhemmin hän opiskeli Stuttgartissa Waldorf-koulussa ja Münchenissä Otto Falkenberg -teatterikoulussa, josta hän valmistui vuonna 1953.

Valmistumisensa jälkeen Ende työskenteli useissa eri teattereissa ja toimi myös elokuva-arvostelijana. Hänen kirjoittamansa näytelmät eivät saavuttaneet juurikaan menestystä ennen hänen ensimmäisen käsikirjoituksensa Jim Knopf und Lukas der Lokomotivführer julkaisua vuonna 1960. Vaikka teos oli menestys ja voitti arvostetun Hans Christian Andersenin kirjallisuuspalkinnon, kriitikot syyttivät teosta todellisuudentajun puuttumisesta. Ende muutti Italiaan vaimonsa Ingeborg Hoffmannin kanssa ja 13 vuotta esikoisteoksensa ilmestymisen jälkeen hän julkaisi romaanin Momo. Vuonna 1979 julkaistusta romaanista Tarina vailla loppua (Die unendliche Geschichte) tuli suuri menestys, mistä aiheutunut julkisuus rasitti ujoa ja syrjäänvetäytyvää kirjailijaa.

Vuonna 1985 Enden ensimmäinen vaimo Ingeborg Hoffman kuoli keuhkosyöpään. Ende meni vuonna 1989 uusiin naimisiin kääntäjä Mariko Satōn kanssa, joka myös käänsi joitakin hänen teoksiaan japaniksi.

Ende kuoli mahasyöpään 66-vuotiaana 28. elokuuta 1995 Filderstadt-Bonlandenissa, Stuttgartin lähellä. Ende on haudattu Waldfriedhof-hautausmaan vanhaan osaan Münchenissä. Hänen hautamuistomerkkinsä esittää suurta pronssista kirjaa, johon on reliefeinä kuvattu hänen teostensa henkilöhahmoja.

Teokset

Lasten- ja nuortenkirjat

Lyriikka

Proosa

Näytelmät ja libretot

Filmatisoinnit

Suomennetut teokset

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla