Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Mirko Toni Arvid Harjula (s. 1975) on helsinkiläinen filosofian tohtori , joka tutkii historiaa sekä kirjoittaa ja kääntää lähinnä historia-aiheista kirjallisuutta. Tutkimuksessaan hän pyrkii esittelemään vähälle tutkimushuomiolle jääneitä puolia Suomen ja Venäjän yhteisestä historiasta sekä tuomaan kotimaisen yleisön ulottuville heikosti tunnetuista lähteistä keräämäänsä ja koostamaansa tietoa.
Harjula valmistui ylioppilaaksi Helsingin Suomalais-venäläisestä koulusta 1994 ja filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta 2013. Harjulan pääaine oli venäjän kääntäminen ja tulkkaus sekä sivuaine Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimus. Harjula väitteli tohtoriksi Helsingin yliopiston historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelmasta 2025. Opintojensa ja kirjallisen toimintansa ohella hän on pitänyt yhden auton taksiyritystä 20 vuotta vuoden 2017 taksiuudistukseen saakka. Hän on toiminut myös tutkimusavustajana, kielentarkastajana, kirjastonhoitajana ja Kansallisarkiston tutkimusprojektin Suomalaiset Venäjällä 1917-1964 tietojenkerääjänä.
Julkaisut
Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917–1922 (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2006), ISBN951-746-742-7
Venäjän Karjala ja Muurmanni 1914–1922 (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2007), ISBN978-951-746-916-6
Suuri peli ja suomalaiset. Keski-Aasian jako ja suomalaistaustaiset upseerit 1835-1885 (Books on Demand 2020), ISBN978-952-802-534-4
Koko kansan kasvatuslaitos. Sattumuksia ja ilmiöitä Suomen puolustuslaitoksen perustamiskaudelta 1918-1924 (Books on Demand 2020), ISBN978-952-802-423-1
Varjo Suomen yllä - Stalinin salaiset kansiot Timo Vihavainen, Ohto Manninen, Kimmo Rentola, Sergei Zuravljov (toim.) (Docendo 2017), ISBN978-952-291-387-6 (ven. asiakirjat)
Suomen armeijan venäläinen perintö. Tsaarin upseerit ja itänaapurin kalusto Suomen puolustusvoimissa 1918-1948 Viacheslav Nikitin (Minerva 2018), ISBN978-952-312-706-7
Vakoojat vastakkain. Suomen ja Neuvostoliiton tiedustelusota 1939-1944 Sergei Verigin (Minerva 2019), ISBN978-952-312-806-4
Itä-Karjalan pakolaiset. Tie kotiin Jelena Usatseva (Karjalan Sivistysseura - Periodika 2020), ISBN978-5-88170-375-2
Taistelua ja kuolemaa. Neuvosto-Karjalan suomalaiset 1920- ja 1930-luvuilla Irina Takala (Karjalan Sivistysseura 2021), ISBN978-952-7193-55-6
Karjalan kuningas. Eversti P. J. Woods ja brittiläinen interventio Pohjois-Venäjälle 1918-1919 Nick Baron (Karjalan Sivistysseura 2021), ISBN978-952-7193-41-9
Kentälle jääneet. Kannaksella 1944 kadoneita sotilaita ja heidän etsintänsä Slava Skokov, Mikko Porvali (Atena 2023), ISBN978-951-1474-79-1 (ven. osat)
Aiheesta muualla
Huhtanen, Jarmo:”Nimet ovat tässä. Siinä on tuhat sivua” – tutkija Mirko Harjulan jäljitti Venäjän armeijan suomalaiset ”ryssänupseerit” kahdensadan vuoden ajalta.Helsingin Sanomat,22.2.2020.Artikkelin verkkoversio.Viitattu 21.3.2020.