Modekngei on Palaulla harjoitettava uskonto, jossa yhdistyvät perinteiset palaulaiset esikristilliset perinteet sekä kristinusko. Monoteistinen uskonnollinen liike sai alkunsa vuonna 1915, kun Babeldaobin saarelta kotoisin oleva Tamadad alkoi saarnaamaan. Uusi uskonto oli yksi keino vastustaa japanilaisten siirtomaaisäntien assimilaatiota säilyttäen osia perinteisestä palaulaisesta kulttuurista. Tamadadille modekngei oli myös eräänlainen silta modernin ja perinteiden välillä.
Jeesus on modekngein mukaan pelastaja. Pyhien kirjoitusten sijaan modekngei painottaa suullisesti välitettäviä tarinoita, rukouksia ja lauluja. Modekngei on korostaa myös palaulaisten siteitä perinteisiinsä, vahvoja perhesuhteita ja yhteisön merkitystä. Uskonnon harjoittajat pyrkivät elämään mahdollisimman "puhdasta" elämää. Alkoholi ja huumeet ovat modekngein mukaan kiellettyjä.
Vuonna 2023 arviolta 5 % palaulaisista harjoitti modekngeita. Uskonto on omaleimainen nimenomaan Palaulle. Ngatpangin osavaltiossa sijaitseva Belau Modekngei -koulu on palaulainen sisäoppilaitos, jossa voi high school -koulutuksen lisäksi opiskella ammattiopintoja, jotka nojaavat modekngein periaatteisiin.