Molokai on Havaijin viidenneksi suurin saari. Se sijaitsee Oahusta itään ja Lanailta pohjoiseen. Saaren pinta-ala on 673,44 km². Tuliperäisen Molokain korkein kohta on Kamakou (1 512 m) saaren itäosassa.
Vuonna 2021 saarella oli 6710 asukasta, joista 4374 kuuluui Havaijin alkuperäisväestöön.
Molokain saarella asui pitkään omavaraisia taronviljelijöitä ja kalastajia. 1700-luvulla Oahu]n kuningaskunta sai Molokain hallintaansa; sen hallinto kesti vuoteen 1785, jolloin Mauin ja Havaijin saarten soturit valtasivat saaren. Havaijilainen päällikkö Kamehameha I hyökkäsi saarelle vuonna 1795 ja alisti sen väestön osana pyrkimyksiään yhdistää saaret. Kristityt lähetyssaarnaajat saapuivat Molokaille 1830-luvulla. Kamehameha V perusti suuren karjatilan, mutta se tuhosi suuren osan saaren kasvillisuudesta ja kalastuslammikoista.
Saarelle perustettiin leprasiirtola, ja monia asukkaita siirrettiin väkisin muualle 1800-luvun loppupuolella. Pula makeasta vedestä hidasti kehitystä, mutta vuoden 1923 jälkeen ananasteollisuuden kasvun myötä tasangolle kasvoi pieniä kyliä. Saaren talous kärsi takaiskun 1970- ja 1980-luvuilla, kun ananaksenviljely ei kannattanut enää kilpailun vuoksi. Saaren maatalous on nyt monipuolisempaa, ja kahvi ja bataatti ovat tärkeimpiä vientituotteita. Kaunakakai, pääkylä, sijaitsee etelärannikolla ja siellä on pieni satama.