| Muhammad Alin ritarikunta | |
|---|---|
Ritarikunnan tunnuksia |
|
| Palkitaan | mm. kuninkaallisille ja valtionpäämiehille |
| Maa | |
| Ensimmäinen palkinto | 1915 |
| Viimeinen palkinto | 1954 |
Muhammad Alin ritarikunta (arab. نيشان محمد علي, Nīšān Muḥammad ‘Alī) oli Egyptin kuningaskunnassa jaettu ritarikunta, jonka perusti sulttaani Hussein Kamel 14. huhtikuuta 1915. Ritarikunnan perustamisella kunnioitettiin Muhammad Alin dynastian perustajaa kediivi Muhammad Alia. Kunnianosoitusta jaettiin tunnustuksena sekä sotilaille että siviileille kuningaskunnan korkeimpana tunnustuksena. Kahta korkeinta luokkaa jaettiin myös valtionpäämiehille ja kuninkaallisille.
Ne, jotka saivat ritarikunnan ketjun, olivat oikeutettuja pašša-arvonimen käyttöön ja tällaisten nimitysten määrä oli rajattu 15 henkilöön. Lisäksi he saivat maan asevoimien sotilailta tervehdyksien käyttäessään ritarikunnan tunnuksia. Ritarikunta lakkautettiin vuonna 1954.
Kunnianosoitusta jaettiin kolmessa luokassa (ketju, suurristi ja komentaja) ja kahtena mitalina (kultainen ja hopeinen). Ritarikunnan nauha oli vihreä valkoisilla reunoilla.