Muiskula

Muiskula
Мышкино, Myškino
Muiskula lähikylineen vuoden 1860 kartalla.
Muiskula lähikylineen vuoden 1860 kartalla.

Muiskula

Koordinaatit: 59°42′14″N, 28°49′22″E

Valtio Venäjä
Alue Leningradin alue
Piiri Jaaman piiri
Kunta Niisnova
Ensimmäinen maininta 1500
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
Väkiluku (2010) 9

Muiskula (ven. Мы́шкино, Myškino) on kylä Leningradin alueen Jaaman piirin Niisnovan kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Inkerin ylängön pohjoisreunalla neljä kilometriä Niisnovasta koilliseen. Kylässä on yhdeksän asukasta (vuonna 2010).

Kaprion kihlakunnan Kargalin pogostaan kuulunut kylä mainitaan ensimmäisen kerran Vatjan viidenneksen verokirjassa vuonna 1500 nimellä Myšji Gorki. Ruotsalaisten vuosina 1618–1623 laatimassa maakirjassa se esiintyy muodossa Muischina Gora.

Peter von Köppenin mukaan vuonna 1848 Muiskulassa asui 122 inkerikkoa, jotka kuuluivat Kaprion ortodoksiseen Kristuksen kirkastuksen kirkon seurakuntaan. Vuonna 1862 kylässä oli 22 taloa ja 110 asukasta. Paikalliset talonpojat olivat tilanomistajan maaorjia. Myöhemmin he kuuluivat kyläkuntana Someron volostiin. Vuonna 1899 Muiskulassa oli 142 asukasta, joista väestönlaskennan mukaan 134 oli ”suomalaisia”, 7 venäläisiä ja yksi ”sekoittunut”. Uskonnoltaan he olivat kaikki ortodokseja. Vuodesta 1894 lähtien kylä kuului Koppanan seurakuntaan.

Neuvostoaikana Muiskula kuului ensin Taatsoin, vuodesta 1928 lähtien Vassakaran, vuodesta 1954 Paavelan ja vuodesta 1958 Niisnovan kyläneuvostoon. Vuonna 1929 kylässä oli 125 ja vuonna 1958 69 asukasta. Vuonna 1933 perustettiin kolhoosi, joka vuonna 1954 liitettiin Niisnovan sovhoosiin.

Lähteet

  1. ↑ Venäjän federaation paikannimiä, s. 153. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2 Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ Itogi Vserossijskoi perepisi naselenija 2010 goda: Leningradskaja oblast (taulukko Tšislennost LO) petrostat.gks.ru. Arkistoitu 15.6.2018. Viitattu 5.3.2017.
  3. 1 2 3 4 Sprosi u krajeveda (kysymys no 1827) reglib.ru. Arkistoitu 29.7.2013. Viitattu 21.6.2016.
  4. ↑ v. Köppen, Peter: Erklärender Text zu der Ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements, s. 40. St.-Petersburg. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio.
  5. ↑ Materialy k otsenke zemel v S.-Peterburgskoi gubernii. Tom I: Jamburgski ujezd, vypusk II, s. 146, 151–152. Sankt-Peterburg: Otsenotšno-statistitšeskoje bjuro S.-Peterburgskogo gubernskogo zemstva, 1904. Teoksen verkkoversio.
  6. ↑ Spravotšnik istorii administrativno-territorialnogo delenija Leningradskoi oblasti classif.spb.ru. Arkistoitu 22.2.2016. Viitattu 5.3.2017.