
Musta magia viittaa magian tai muiden yliluonnollisten voimien käyttöön pahoihin, tuhoisiin ja itsekkäisiin tarkoituksiin. Sen vastakohtana pidetään yleisesti epitsekkäin ja hyväntahtoisin tarkoituksin harjoitettua valkoista magiaa. Populaarikulttuurin vaikutuksesta mustasta magiasta on muodostunut nykypäivänä sateenvarjotermi, johon liitetään erilaisia perinteitä satanismista aina vodou'hun, joita ei yleisesti hyväksytä tai jotka koetaan pahaksi.
Nimitys musta magia juontuu termistä nekromantia, joka kehittyi keskiajalla nigromantiaksi eli mustaksi magiaksi.
Valkoisen magian tavoin, mustan magian juuret voidaan jäljittää primitiiviseen ja rituaaliseen henkien palvontaan. Toisin kuin valkoisessa magiassa, mustan magian rituaalit on suunniteltu kutsumaan henkiä tuottamaan hyödyllisiä ja itsekkäitä tuloksia harjoittajalle.
Myöhäiskeskiajalla nigromansia termi kehittyi viittaamaan grimoire-loitsukirjojen kautta välitettyyn demoniseen goetia -taikuuteen, johon sisältyi erilaisten yliluonnollisten olentojen, kuten enkelien, henkien, jumalien ja demonien kutsuminen. Tälläistä taikuutta suoritettiin ryhmissä, jotka ympäröivät johtajaa, jolla oli hallussaan loitsukirja. Harjoittajat olivat tyypillisesti koulutetun eliitin jäseniä, sillä useimmat grimoiret olivat kirjoitettu latinaksi.
Renessanssin aikana monet maagiset käytännöt sekä rituaalit nähtiin pahoina tai hereettisinä ja siten mustana magiana. Noituus ja valtavirran ulkopuollella oleva esoteerinen tutkimus kiellettiin ja se joutui inkvisition vainon kohteeksi. Inkvisiittorien Jacob Sprengerin ja Heinrich Krameinrin kirjoittamassa Malleus maleficarumissa eli Noitavasarassa (1486) musta magia selitettiin osaksi kerettiläistä harhaoppia, jota vastaan inkvisitio taisteli. Kirjaa käytettiin ohjekirjana noitavainojen aikana noitien ja magian tunnistamiseksi.
Tämän johdosta kehittyi renessanssiajan älymystön keskuudessa suosittu luonnollinen magia, johon sisältyi astrologia, alkemia sekä tieteenaloja, joita nykypäivänä pidetään osana luonnontieteitä, kuten tähtitiede ja kasvitiede. Luonnollisesta magiasta muodostui koulutetulle eliitille tapa edistää ja harjoittaa esoteerista tutkimusta ilman vainoa. Tämän seurauksena erilaiset kansantaikuukuuden ja seremoniallisen magian muodot jäivät elämään negatiivisen konnotaation saaneena "mustana magiana", ja termiä käytetään muuan muassa syyttäessä ihmisiä paholaisen palvonnasta, erilaisten henkien kutsusta tai pahantahtoisista loitsuista, kuten naapurin kiroamisesta tai sadon pilaamisesta.
Nykyaikana ero mustan ja valkoisen magian välillä on selkeämpää. Niiden erona pidetään magian käyttäjän intentiota: Kun uushenkisyys on yleistynyt, ovat monet nykyajan wiccan sekä noituuden harjoittajat tarkoituksellisesti etäännyttäneet itseään pahantahtoisen magian harjoittajista.
Vasemman käden polun terminologiassa musta ja valkoinen magia erotetaan toisistaan maagikon ja ympäristön suhteen perusteella. Mustan magian harjoittaja pyrkii siinä hallitsemaan ympäröiviä olosuhteita eikä ole riippuvainen yliluonnollisesta, kuten maailmanuskonnoissa. Se on ihmisiä vahingoittavaa, ja siksi sitä pidetään kartettavana.
Kansanperinteessä musta magia tarkoittaa magiaa, joka suoritetaan Saatanan tai pahojen henkien kautta, vaikka tarkoitus, kuten sairaan parantaminen, olisi hyvä. Mustaa magiaa pidettiin vaarallisena, ja loitsujen katsottiin voivan kääntyä loitsijaa itseään vastaan.
Fantasiassa musta magia tarkoittaa pahoiksi miellettyjä loitsuja tai maagista toimintaa. Tällaisia voivat olla kiroaminen, tappavat liemet ja muu sellainen, kuolleista herättäminen (nekromantia), vampirismi ja demonien kutsuminen.
