Naamari, naamio tai maski on kasvojen suojaksi tai peitteeksi tarkoitettu väline.
Naamio on kasvojen peite, jonka tarkoitus voi olla esimerkiksi rituaalinen, huvittelu tai naamioituminen. Naamioita on käytetty esimerkiksi uskonnollisissa tai sosiaalisissa seremonioissa, hautajaisissa, hedelmällisyysriiteissä, sairauksien hoidossa, juhlissa ja sodissa. Niiden avulla voidaan esittää hahmoja teatterissa tai mytologisissa esityksissä. Naamiot ovat olleet keskeinen osa afrikkalaista taidetta. Ne on tarkoitettu elämään julkisissa seremonioissa ja salaseurojen suljetuissa rituaaleissa. Naamiota käyttävä henkilö saa sisäänsä naamion esittämän hengen, jota hän ilmentää tanssiessaan. 1900-luvun alussa jotkut länsimaiset taiteilijat kuten Pablo Picasso, Henri Matisse ja André Derain ottivat taiteeseensa vaikutteita afrikkalaisista ja länsioseanialaisista naamioista.
Rikolliset käyttävät usein naamiota tunnistamisen vaikeuttamiseksi. Suomalainen shock-rock-yhtye Lordi käyttää aina esiintyessään julkisesti naamioita.
Naamari tai maski on hengityselinten tai kasvojen suojus, jollaisia käyttävät esimerkiksi kirurgit tai jääkiekkomaalivahdit.