Nadat eli pikkunadat (Festuca) on heinäkasvisuku, johon kuuluu monivuotisia lajeja. Niiden tähkylät ovat 3–10-kukkaisia ja liereäselkäisiä.
Nadat on aiemmin jaettu myös kahdeksi suvuksi: isonadat (Schedonorus) ja pikkunadat (Festuca s.str.). Suomessa esiintyvistä lajeista isonatoihin ovat kuuluneet nurminata, ruokonata ja lehtonata, jotka on sittemmin siirretty edelleen raiheiniin (Lolium).
Nadat myös risteytyvät sukurajan yli raiheinien kanssa. Risteymäsuku on rainadat (× Festulolium).
Lajeja
Suomessa kasvavat lajit ja alalajit
Suomessa on kasvanut kaksitoista natalajia. Uusimman luokituksen mukaan Suomessa esiintyvistä heinälajeista neljä häntänatojen (Vulpia) lajia yhdistetään pikkunatoihin ja kolme aiempaa natalajia on siirretty raiheiniin (Lolium).
hapsinata eli hapsilampaannata (Festuca filiformis, aiemmin F. tenuifolia)
123Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.):Retkeilykasvio.Helsinki:Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998.ISBN951-45-8166-0