| Nakayale | |
|---|---|
Nakayale |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | |
| Alue | Omusatin alue |
| Aikavyöhyke | UTC+1 |
Nakayale, joka tunnetaan myös nimellä Nakayale Keengulu, on entinen Suomen Lähetysseuran lähetysasema Omusatin alueella Namibian pohjoisosissa. Se sijaitsee 3 km:n päässä Omusatin alueen pääkaupungista Outapista. Nakayale on nykyään Namibian evankelisluterilaisen kirkon Läntisen hiippakunnan piispaistuimen paikka. Siellä ovat piispoina toimineet Kleopas Dumeni, Tomas Shivute, Josaphat Shanghala ja Veikko Munyika. Nakayale kuuluu Anamulengen vaalipiiriin.
Nakayaleen perustettiin aluksi sivuasema vuonna 1917. Sinne sijoitettiin tuolloin Sakeus Iihuhua, joka oli valmistunut opettajaksi Oniipan opettajaseminaarista. Noihin aikoihin tälle alueelle, Ombalantun heimoon, muutti suuri joukko ombadjalaisia Angolan puolelta, nälkää pakoon. Ombalantulaiset eivät olleet kovin vastaanottavaisia mitä tuli kristinuskoon, mutta ombadjalaiset ottivat opetuksen paremmin vastaan.
Vuonna 1925 Nakayalesta tuli varsinainen lähetysasema, kun Heikki Saari asettui sinne pysyvästi. Samana vuonna Sakeus Iihuhua sai pappisvihkimyksen. Seuraavana vuonna ombalantulaiset rakensivat paikalle kirkon, pääasiassa omin voimin. Lähetyssaarnaaja Saari kertoo, että “nuorin kirkonrakentaja oli nelivuotias aseman kasvatti, vain tiilen hän jaksoi kantaa, mutta tämän pienen tiilenkantajan väsymätön uutteruus oli kerrassaan liikuttavaa”.
Katoliset lähetyssaarnaajat perustivat 4 km Nakayalesta oman lähetysasemansa nimeltä Anamulenge.
Heikki Saari toimi Nakayalen lähetyssaarnaajana vuoteen 1931 saakka, jolloin hänet korvasi siellä Tuure Vapaavuori. Hänen vaimonsa Aino Vapaavuori, joka oli diakonissa, hoiti Nakayalen klinikkaa.
Vuosina 1931–1935 Nakayalen seurakunnan ala-alkeiskouluissa oli 163–217 oppilasta. Koulua pidettiin kirkossa, mutta kun siellä piti toimia kaksi luokkaa, se koettiin hyvin vaikeaksi, ja siitä syystä Vapaavuori alkoi vuonna 1934 rakentaa paikalle koulurakennusta. Vuonna 1935 Vapaavuoret siirtyivät Ondongan heimon alueelle Onayenan lähetysasemalle.
Nakayalessa ovat myöhemmin työskennelleet mm. sairaanhoitaja Ebba von Pfaler (1934–47, 1952–57), lääkäri Eila Plathán-Saarinen (1951–54) sekä sairaanhoitajat Helmi Makkonen, Kaino Kovanen ja Anneli Linkola.
Alue saa sadetta keskimäärin 440 mm vuodessa, joskin sadekaudella 2010/2011 sadetta saatiin 723 mm.
Nakayalen ympäristössä on useita kyliä, mm. Okapanda, Onamulunga, Omukoko, Okaile, Oshambomba City, Ondjamba Nevu, Okalonda ja Okakwa. Blue Birds FC -jalkapallojoukkue on kotoisin Nakayalesta.
Nakayalessa on kaksi koulua, Sakeus Iihuhua -koulu, joka on alkeiskoulu ja Erkki Tauya Junior Secondary School.