Nakskov

Nakskov
vaakuna
vaakuna

Nakskov

Koordinaatit: 54°49′47″N, 11°08′08″E

Valtio Tanska
Alue Sjælland
Kunta Lolland
Väkiluku (1.1.2025) 12 200

Nakskov on taajama Lollandin kunnassa Tanskassa. Taajamassa oli 12 200 asukasta vuoden 2025 alussa.

Nakskov on Lollandin saaren suurin asutuskeskus ja oli vuoteen 2007 Nakskovin kunnan keskustaajama. Vanhin maininta Nakskovista on vuodelta 1231 ja se sai kaupunkioikeudet 1266. Keskiajalla se kävi kauppaa hansakaupunkien kanssa, ja vuonna 1470 sinne perustettiin luostari. Uskonpuhdistuksen jälkeen Nakskovissa aloitettiin mittavat linnoitustyöt. Ruotsalaiset piirittivät ja ryöstelivät kaupunkia Pohjan sodan aikana 1658–1660. Seuraavalla vuosisadalla alkoi varhaisen teollisuuden kehittyminen, ja Nakskovista tuli 1800-luvulla Lollandin merkittävin teollisuuskeskittymä. Suuriin työnantajiin kuului muun muassa sokeritehdas, joka on edelleen toiminnassa. Syksyllä 2026 tehtaan omistava saksalainen Nordzucker ilmoitti, että se suljetaan vuoden 2027 aikana.

Väestökehitys

Nakskovin taajaman väestönkehitys 2010–2025
Vuosi Asukkaita
2010
  
13 697
2015
  
12 665
2020
  
12 707
2025
  
12 200
Lähde: Danmarks Statistik.

Kuvia

Tunnettuja henkilöitä

Lähteet

  1. 1 2 Befolkningen 1. januar efter byområder, landdistrikter, alder og køn Danmarks Statistik. Viitattu 19.8.2025. (tanskaksi)
  2. ↑ Nakskov Den Store Danske. 9.5.2017. Viitattu 19.8.2025. (tanskaksi)
  3. ↑ Klærke, Karen: Nakskov Sukkerfabrik lukker Danmarks Radio. 25.8.2026. Viitattu 13.9.2026. (tanskaksi)

Aiheesta muualla