Neuer Garten

Neuer Garten (saks. Uusi puutarha) on 102,5 hehtaarin laajuinen puisto Potsdamissa, Berliinin lounaispuolella Saksassa, joka sijaitseee Pohjois-Potsdamissa rajoittuen Heiliger- ja Jungfernsee-järviin. Vuodesta 1787 lähtien Preussin kuningas Fredrik Vilhelm II (1744–1797) järjesti tälle paikalle uuden puutarhan ja puiston, jonka suunnittelusta ja maisemoinnista vastasi maisema-arkkitehti Johann August Eyserbeck (1762–1801), joka oli aiemmin työskennellyt Dessau-Wörlitzin puutarhan parissa.

Neuer Garten, sen mailla sijaitseva Marmoripalatsi sekä muut Potsdamin ja Berliinin palatsit, Babelsbergin linnan ja Sanssoucin puistot, lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1990 ainutlaatuisen arkkitehtuurinsa ja maisemasuunnittelunsa sekä koska ne kuvaavat 1600- ja 1700-lukujen Preussin valtakunnan aiempaa valtaa.

Historia

Vielä kruununprinssinä ollessaan Fredrik Vilhelm II hankki itselleen Heiliger-järven rannalta maata ja laajensi aluetta myöhemmin ostamalla viereisiä hedelmä- ja viinitarhoja. Vuotta hänen valtaistuimelle nousunsa jälkeen aloitettiin puiston luomistyöt, joiden oli aikakauden hengessä tarkoitus heijastaa nykyaikaisinta puutarha-arkkitehtuuria ja erottaa se Fredrik Suuren luoman Sanssoucin puiston tuolloin jo pois muodista menneistä barokkityylisistä muoto- ja keittiöpuutarhoista. Vieraillessaan pienessä Anhalt-Dessaun ruhtinaskunnassa kuningas tutustui Dessau-Wörlitzin puutarhaan (nykyään Unescon maailmanperintökohde). Puisto oli Keski-Euroopan varhaisin ja suurin englantilainen maisemapuisto ja vastasi kuninkaan puutarhaihannetta. Wörlitzin maisema-arkkitehti Johann August Eyserbeck palkattiin avustajansa puutarhuri Johann George Morschin kanssa tuomaan tämä konsepti myös Potsdamiin.

Samaan aikaan Potsdamiin suunniteltiin uutta puutarhaa, ja Fredrik Vilhelm II rakennutti uuden palatsin vuosina 1787–1792. Marmoripalatsi oli varhaisklassismin tyylinen teos, jonka suunnittelivat arkkitehdit Carl von Gontard ja Carl Gotthard Langhans, joka oli pääasiassa vastuussa sisustustöistä. Tämä rakennus toi uusklassisen arkkitehtuurin tyylin Berliini-Brandenburgiin, joka oli jo pitkään ollut yleinen muualla Euroopassa, ja aloitti siirtymisen uuteen taiteelliseen aikakauteen.

Vuonna 1816 Fredrik Vilhelm III:n hallituskaudella, tuolloin vielä puutarhurioppilas Peter Joseph Lenné saapui Potsdamiin ja sai tehtäväkseen suunnitella uudelleen laiminlyödyn ja umpeenkasvaneen puutarhan. Säilyttäen osan olemassa olevista puutarhayksiköistä hän loi englantilaisen maisemapuutarhan, jossa oli laajoja avoimia alueita, nurmikenttiä ja leveitä polkuja sekä erityisesti näköyhteydet Pfaueninselin linnaan, Glienicken linnaan, Babelsbergin linnaan ja Sacrowin linnaan.

Keisari Vilhelm II:n hallituskauden loppupuolella vuosina 1913–1916 Neuer Gartenin pohjoisosaan rakennettiin Hohenzollern-dynastian viimeinen palatsi, Cecilienhofin linna. Hänen vanhin poikansa, kruununprinssi Vilhelm ja puoliso, Mecklenburg-Schwerinin herttuatar Cecilie asuivat siellä vuoden 1945 alkuun asti, ja paikka valittiin Potsdamin sopimuksen allekirjoittamispaikaksi.

Toisin kuin 1800-luvun laajat englantilaiset maisemapuutarhat, joiden pääelementtejä olivat puut, niityt ja vesi, 1700-luvun englantilaiselle puutarhalle olivat ominaisia ​​suhteellisen erilliset alueet, jotka oli koristeltu pienillä arkkitehtonisilla elementeillä. Maiseman luonnetta korostettiin luonnonmukaiseen suunnitteluun tähtäävässä suunnittelussa. Puita ja kasveja ei pitänyt muotoilla tai leikata, vaan niiden piti kasvaa luonnollisesti. Myös maaseudun elämä "löydettiin uudelleen" tässä prosessissa. Laiduntavat lehmät oli osa Neuer Gartenin näkymää, ja niiden maito jalostettiin voiksi ja juustoksi puiston luoteiskulmassa sijaitsevassa meijerissä (nykyään rantaravintola). Alueella jo aiemmin sijainneet talot sisällytettiin puutarhan suunnitteluun, ja ne ovat säilyneet nykypäivään asti. Ne on nimetty värin mukaan: Ruskea, Punainen tai Vihreä talo (Grünes Haus).

Fredrik Vilhelm II kuului vapaamuurariloosiin ja esoteeriseen ruusuristiläisten salaseuraan. Useat Neuer Gartenin rakennukset heijastavat näitä vapaamuurarien perinteitä. Esimerkiksi linnankeittiö rakennettiin osittain hautautuneen temppelin muotoon, kylmäkellari pyramidin muotoon ja kirjasto uusgotiikan tyyliin. Arkkitehtuurilla ei ole mitään tekemistä rakennusten käyttötarkoituksen kanssa. Arkkitehdit Carl Gotthard Langhans ja Andreas Ludwig Krüger (1743–1822) käyttivät kertaustyylejä suunnitellessaan näitä hyötyrakennuksia.

Kylmäkellarissa, joka rakennettiin vuosina 1791–1792 pyramidin muotoiseksi Marmoripalatsin pohjoispuolelle, säilytettiin helposti pilaantuvia elintarvikkeita. Jää hakattiin talvella Heiliger-järvestä ja varastoitiin kellarin alimpaan kerrokseen, joka oli noin viisi metriä maanpinnan alapuolella. Goottilainen kirjasto sijaitsee Neuer Gartenin etelärajalla. Pienessä kaksikerroksisessa paviljongissa sijaitsi Fredrik Vilhelm II:n kirjasto, ranskankieliset teokset sijaitsivat pohjakerroksessa ja saksankieliset yläkerroksessa.

Toisin kuin edeltäjänsä Fredrik Suuri, joka suosi kaikkea ranskalaista, Fredrik Vilhelm II tuki sekä kannusti saksalaista taidetta ja kirjallisuutta. Preussin teattereissa voitiin esittää vain näytelmäkirjailija Friedrich Schillerin ja Gotthold Ephraim Lessingin teoksia. Orangerian (1791–1793) egyptiläistyylistä sisäänkäyntiä koristaa sfinksiveistos. Kaksi mustaa egyptiläisten jumalten patsasta kuvanveistäjä Johann Gottfried Schadowin ateljeesta koristavat puoliympyrän muotoisen sisäänkäynnin seinäsyvennyksiä. Tämän pitkän ja kapean rakennuksen keskellä sijaitsi puupaneloitu huone, jota koristivat palmut. Sitä käytettiin julkisiin konsertteihin, joissa musikaalinen kuningas itse soitti selloa. Idässä ja lännessä on saleja kasveille.

Fredrik Vilhelm II ympäröi piilo-ja turvapaikkansa korkealla muurilla puiston länsipuolella. Lounaassa sijaitsevaa pääsisäänkäyntiä reunustavat kaksi hollantilaistyylistä porttirakennusta, joissa on talleja, vaunuvajoja ja vastaavia. Marmoripalatsiin suoraan johtaneella puistokäytävällä on useita hollantilaista arkkitehtuuria edustavia punatiilirakennuksia, joissa oli vieraiden ja hoviaatelisten asuntoja. Paikan merkittävin asukas oli kreivitär Wilhelmine Encke von Lichtenau, joka oli aiemmin toiminut Fredrik Vilhelm II:n rakastajattarena. Kuninkaan läheisenä uskottuna hän vietti täällä kesäkuukausia vuosina 1791–1797 asuen lastensa kanssa niin kutsutussa Kavaljeeri- ja hovinaisten talossa kuninkaan läheisyydessä.

Neuer Gartenin pohjoispäähän rakennettiin vuosina 1791–1792 arkkitehti Andreas Ludwig Krügerin suunnitelmien mukaan keinotekoinen luola, joka oli koristeltu eri kivilajeilla ja simpukoilla. Kolme huonetta oli koristeltu sisäpuolelta peileillä, värillisillä laseilla ja simpukoilla. Lähelle rakennetusta pienestä keittiöstä on jäljellä vain perustukset.

Lähellä sijaitsevassa pienessä puisessa Eremitaasi-paviljongissa (Erakkomaja) oli olkikatto ja se oli peitetty ulkopuolelta tammen kuorella. Sisätilat oli koristeltu runsaslukuisesti ruusuristiläisten astrologisten tutkimusten mukaisesti: lattiassa käytettiin mustaa Brabantin marmoria ja valkoista italialaista marmoria. Huoneen keskellä oli lattiaan asetettu marmorikoristein varustettu maailmankartta, joka mahdollisesti perustui Anton Friedrich Büschingin tai Johann Elert Boden karttoihin. Puupaneloiduilla seinillä oli kuvia tähtitieteellisistä instrumenteista, ja holvikatto oli maalattu kahdeksan planeetan personifikaatioilla. Huoneen neljää nurkkaa koristivat Constantin Philipp Georg Sartorin Lycomedes-ryhmän antiikkipatsaiden kipsikopiot.

Linnankeittiö, joka rakennettiin vuosina 1788–1790 arkkitehti Carl von Gontardin suunnitelmien mukaan, on keinotekoinen raunio Heiliger-järvelle päin. Se suunniteltiin näyttämään puolittain hautautuneelta temppeliltä lähellä portaita, jotka johtavat alas Marmoripalatsin terassilta, johon se oli yhdistetty maanalaisella käytävällä.

Puistoon rakennettiin vuosina 1793–1794 siniharmaasta marmorista obeliski arkkitehti Carl Gotthard Langhansin suunnitelmien mukaan. Sen neljä matalaa kohokuvioitua medaljonkia ovat kuvanveistäjien Wohlerin veljesten ja Johann Gottfried Schadowin suunnittelemia, ja ne kuvaavat neljää vuodenaikaa, joita symboloivat neljä eri elämänvaiheissa olevaa miehen päätä. Siellä on myös valkoinen marmorinen hermi (1798), joka kuvaa kreikkalaista sotilasjohtaja Themistoklesta ja on kopio antiikin aikaisesta alkuperäisteoksesta.

1900-luku

Huolimatta pienistä muutoksista keisarikaudella ja Neuvostoliiton miehityksen aikaisten rakenteiden poistamisesta vuosilta 1945–1954, maisema-arkkitehti Peter Joseph Lennén suunnittelema perusrakenne on säilynyt. Kruununprinssi Vilhelmille vuosina 1913–1917 rakennettu Cecilienhofin linna sulautuu harmonisesti maisemaan. 13 hehtaarin alue, joka tuhoutui osana Länsi-Berliinin ja Itä-Berliinin välistä rajavyöhykettä (Berliinin muuri) vuosina 1960–1990, on sittemmin ennallistettu.

Historialliset rakennukset Neuer Gartenissa

Rakennettu vuosina 1787–1793 Fredrik Vilhelm II:n hallituskaudella:

• Marmoripalatsi

• Linnankeittiö, keinotekoinen temppeliraunio

• Orangeria

• Goottilainen kirjasto

• Kylmäkellari, pyramidinmuotoinen

• Meijeri

• Simpukka-mineraali luola

• Hollantilaiset talot

• Eremitaasi-paviljonki

Rakennettu vuosina 1913–1916 keisari Vilhelm II:n hallituskaudella kruununprinssi Vilhelmille:

• Cecilienhofin linna

Kuva-galleria

• 
  Grünes Haus, Heiliger-järven rannalla.
• 
  Simpukka eli Mineraali-luola, arkkitehti Andreas Ludwig Krüger 1791–1792.
• 
  Simpukkaluolan pohjapiirros, 1876.
• 
  Eremitaasi-paviljonki, arkkitehti Carl Gotthard Langhans ja hovipuuseppä Johann Gottlob David Brendel 1796. Purettu Länsi-Berliinin rajanvedon vuoksi 1964, uudelleen rakennettu 1995–1996 ja 2007–2012.

Lähteet

Asiasta muualla

• Neuer Garten, virallinen kotisivu (saksaksi)

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Neuer Garten.

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.