


Neues Palais on 1760-luvulla rakennettu barokin tyylisuuntaa edustava palatsirakennus Potsdamin kaupungissa Saksassa. Se sijaitsee Sanssoucin puiston Hauptallee-pääkäytävän länsipäässä. Se on kuulunut vuodesta 1990 lähtien Unescon maailmanperintöluetteloon.
Palatsin rakennutti Preussin kuningas Fredrik II Suuri vuosina 1763–1769. Kyseessä oli mahtipontinen ele, jolla hän halusi osoittaa muille Euroopan kuningaskunnille ja ruhtinaskunnille, etteivät Preussin kuningaskunnan rahavarat olleet ehtyneet uuvuttavan seitsenvuotisen sodan 1758–1763 jälkeen. Suunnittelijana toimi arkkitehti, rakennusmestari Johann Gottfried Büring (1723–1788 jälkeen), avustajanaan arkkitehti, Kuninkaallinen rakennustarkastaja ja rakennuttamisvirkamies Heinrich Ludwig Manger (1728–1790). Büringin tilalle tuli vuonna 1764 arkkitehti Carl von Gontard, joka vastasi pääasiassa sisustussuunnittelusta.

Neues Palais on yksi viimeisimpiä preussilaisia suurbarokkipalatseja. Se oli viimeinen kuninkaallinen asuinrakennus, jonka Fredrik Suuri rakennutti puistoonsa.


Kolmisiipinen palatsi on 240 metriä pitkä ja siten huomattavasti suurempi kuin paviljonkimainen Sanssouccin palatsi. Rummun eli tampuurin kannattaman, kauas näkyvän kattokupolin huipulla on kullattu seitsemän metriä korkea veistos, joka esittää kolmea sulotarta: Aglaia (kirkkaus, loiste), Eufrosyne (ilo) ja Thaleia (kukoistus) kannattelemassa Preussin kuninkaallista kruunua 55 metrin korkeudella. Julkisivun pilastereiden edessä ja katon harjalla on yhteensä 290 hiekkakiviveistosta, jotka esittävät erilaisia mytologisia ja allegorisia hahmoja. Siinä missä Sansouccin sisätiloissa oli pyritty intiimiyteen, Neues Palais tehtiin mahdollisimman edustavaksi ja sen koristelut ovat runsaita.
Laaja palatsikompleksi palveli virallisia edustustarkoituksia kesäpalatsina huhtikuusta lokakuuhun. Vierailijat olivat pääasiassa kuningas Fredrikin yhdeksän sisarusta perheineen saksalaisista ja eurooppalaisista kuninkaallisista suvuista, kuten Ruotsin kuningatar Lovisa Ulrika ja Brandenburg-Bayreuthin rajakreivitär Wilhelmine, Berliinin hovin tarkoin valittuja jäseniä ja ruhtinaallisia vieraita. Palatsin sisätilat käsittävät juhlasaleja, gallerioita ja kuninkaalliseen tyyliin sisustetut huoneistot sekä eteläsiivessä barokkityylisen palatsiteatterin. Marmorisali ja Grottosali, jotka ovat kumpikin pinta-alaltaan 600 m², lukeutuvat maailman suurimpiin luonnonkivipinnoitteisiin.
Vierailla oli käytössään 200 huonetta, neljä juhlasalia ja teatteri. Satunnaisia oleskelujaan varten Fredrik Suurella oli kalustettuna eteläsiivessä 11 huoneen ylellisesti sisustettu Kuninkaan huoneisto, jossa hän asui jo vuodesta 1765 lähtien heinä-elokuussa kun sukulaiset olivat vieraisilla.
Kuninkaan huoneiston ja kahden erityisen tärkeille vieraille tarkoitetun Ruhtinaallisen huoneiston lisäksi palatsissa oli myös Fredrikin pitkäaikaisen kamariherran, markiisi d'Argens'n Jean-Baptiste de Boyerin (1704–1771) asunto vuoteen 1769 saakka lähellä kuninkaan huoneita. Prinssi Henrikillä, Fredrik Suuren vanhimmalla veljellä ja tämän puolisolla, prinsessa Wilhelmine von Hessen-Kasselilla oli myös oma 11 huoneinen huoneistonsa ensimmäisessä kerroksessa, joka valmistui vuonna 1768. Preussin kruununperillinen prinssi Fredrik Vilhelm asui Kruununprinssin huoneissa toisessa kerroksessa Kuninkaan huoneiston yläpuolella. Prinsessan huoneisto toisessa kerroksessa Prinssin huoneiston yläpuolella, toimi asuntona Fredrik Suuren naimattomalle sisarelle, prinsessa Anna Amalielle. Hän toimi myös hovin ensimmäisenä naisena juhlissa, koska kuningatar Elisabet Christine ei koskaan ollut läsnä kuninkaan käskystä vaan asui Schönhausenin linnassa.


Fredrik Suuren kuoltua vuonna 1786 hovi käytti Neues Palaisia harvoin suuriin juhlallisuuksiin. Vuonna 1859 kruununprinssi Fredrik Vilhelm, tuleva keisari Fredrik III asettui perheineen palatsiin kesäkuukausien ajaksi. Hänen vain 99 päivää kestäneen hallituskautensa aikana (9. maaliskuuta – 15. kesäkuuta 1888) palatsi tunnettiin nimellä Friedrichskronin palatsi (Schloss Friedrichskron). Keisari Fredrikin kuollessa palatsissa sitä ympäröivä vallihauta oli täytetty ja useita modernisointitoimenpiteitä oli toteutettu.
Hänen poikansa, tuleva keisari Vilhelm II jatkoi näitä parannuksia, kuten höyrylämmityksen ja sähkövalaistuksen asentaminen, kylpyhuoneiden ja wc:iden lisääminen jokaiseen huoneistoon ja vuonna 1903 hissin asentaminen pohjoiseen portaikkoon. Vuodesta 1888 aina marraskuun vallankumoukseen 1918 asti Neues Palais oli Saksan viimeisen keisarin Vilhelm II:n ja puoliso, keisarinna Auguste Victorian pääasiallinen asunto.
Marraskuun 1918 vallankumouksen, Vilhelm II:n luopumisen kruunusta ja kruununprinssi Vilhelmin luopumisen valtaistuimesta vuonna 1919 jälkeen Neues Palais toimi museona vuodesta 1926 eteenpäin. Toiseen maailmansotaan ja sitä vuonna 1945 seuranneeseen Puna-armeijan tekemään sisustuksen ryöstöön asti se oli sisustettu pääosin rokokoo-tyyliin, kuten se oli ollut Fredrik Suuren aikana.

Vuonna 1967 Itä-Saksan johto DDR:n valtioneuvoston puheenjohtajan Walter Ulbrichtin idean mukaan suunnitteli muuttavansa Neues Palaisin luksushotelliksi, jossa ulkomaiset turistit olisivat maksaneet länsivaluutalla. Yli 100 hotellihuoneen rakentaminen olisi tuhonnut suuren osan alkuperäisestä 1700-luvun rakennuksesta. Hanke epäonnistui lopulta epäedullisen kustannus-hyötysuhteen vuoksi.
Neues Palais on kuulunut vuodesta 1990 lähtien Unescon maailmanperintöluetteloon osana Potsdamin ja Berliinin puistoja ja palatseja.
Communs-paviljongit ja kolonnadi-käytävä olivat DDR:n aikana vuoteen 1982 mennessä päästetty pahasti rapistumaan, osa pylväiköstä oli jouduttu purkamaan 1980-luvulla sekä se oli puiden ja kasvillisuuden peittämä 1990-luvun alussa.
Toista Communs-paviljonkia korjattiin vuonna 1994 kunnes vasta vuosina 2008–2014 suoritettiin koko kolonnadin ja paviljonkien perusteellinen kunnostus- ja restaurointityö.
Vuosina 2008–2014 on entisöity myös alemman kerroksen Ruhtinaallinen huoneisto, johon kuuluvat muun muassa Tressenzimmer eli 'Punossalonki', konserttisali ja Tassenkopfzimmer eli Ovaali kabinetti, jotka edustavat yhtä Euroopan ylellisimmistä sisustuskokonaisuuksista.
Linnan vuotava katto, kattorakenteet ja sädesienen (kuivalaho) saastuttamat puuosat korjattiin vuodesta 2024 lähtien. Vuonna 2026 oli käynnissä pääpalatsin kattoa reunustavien hiekkakivipatsaitten konservointi, joita on yhteensä yli 500 kappaletta sekä Prinssi Henrikin huoneiston konservointityö. Ylemmän kerroksen Musiikkihuoneen hopeoidun katon koristeita on restauroitu vuosina 2020–2028. Myös palatsiteatteri on ollut suljettuna konservointityön vuoksi vuosina 2025–2028.