| Neuralink | |
|---|---|
| Perustettu | heinäkuu 2016 |
| Perustaja | Elon Musk Max Hodak Paul Merolla |
| Toimitusjohtaja | Jared Birchall |
| Kotipaikka | Pioneer Building, San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat |
| neuralink |
|
Neuralink on yhdysvaltalainen neuroteknologiayritys, jonka tavoitteena on kehittää ihmisen ja tietokoneen yhdistävää aivokäyttöliittymää. Yritys pyrkii tavoitteeseen erilaisten välivaiheiden kautta. Yrityksen tavoitteena on alkuvaiheessa kehittää laitteita vaikeiden aivovammojen hoitoon ja myöhemmin laitteita, joiden avulla käyttäjät voisivat hallita tietokonetta tai mobiililaitteita.
Neuralinkin perustivat heinäkuussa 2016 Elon Musk, Max Hodak ja Paul Merolla. Ensimmäisen kerran yrityksestä uutisoitiin maaliskuussa 2017.
Elokuussa 2020 esiteltiin ensimmäistä Neuralink-laitetta ”the Link”. Kolikon kokoisesta laitteesta lähtee 1024 säiettä, joilla laite "neulotaan" aivokuoreen. Laitteen asennukseen tarvitaan robotti.
Huhtikuussa 2021 Neuralink piti esityksen, jossa apina pelasi Pong-peliä käyttäen Neuralink-implanttia. Jotkin tutkijat nostivat esiin, että idea ei ollut uusi, mutta Neuralinkin esitys osoitti teknologista kehitystä erityisesti langattomuuteen ja elektrodien määrään liittyen. Esitys herätti keskustelua koe-eläinten kohtelusta ja biometrisen tiedon keräämisen eettisyydestä.
Vuonna 2022 ensimmäisiksi päätavoitteiksi kerrottiin näkökyvyn palauttaminen sokealle ja liikuntakyvyn palauttaminen lähes neliraajahalvaantuneelle. Vuonna 2022 Neuralink odotti lupaa ihmiskokeisiin Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirastolta. Toukokuussa 2023 yhtiö kertoi saaneensa luvan ihmiskokeisiin.
29. tammikuuta 2024 yhtiö tiedotti että se on asentanut aivoimplantin onnistuneesti ihmiseen. Implantin saanut neliraajahalvaantunut Noland Arbaugh kykenee pelaamaan sen avulla videopelejä.
Heinäkuussa 2024 Neuralink istutti aivoimplantin toiseen potilaaseen, Alex-nimiseen mieheen, joka kykenee hallitsemaan tietokonetta, hyödyntämään 3D-mallinnusohjelmistoja ja pelaamaan videopelejä ajatuksen voimalla.
Syyskuussa 2024 Elon Musk ilmoitti Neuralinkin kehittävän Blindsight-nimistä laitetta, joka antaisi näön sokealle.