Neurotyypillinen (tai NT) on neurodiversiteettisten ihmisten käyttämä neologistinen nimitys ihmisille, joilla ei ole neurologista poikkeavuutta. Vaikka termiä käyttivät alun perin autismikirjon ihmiset, sitä käyttävät nykyisin myös muut neurologisesti poikkeavat ihmiset, heidän läheisensä sekä koulutuksen ja lääketieteen ammattilaiset. Englannissa kansallinen autismijärjestö National Autistic Society suosittelee neurotypical -termiä käytettäväksi myös tiedotusvälineissä.
Neurotyypillinen ihminen vastaanottaa koko ajan informaatiota kaikkien aistikanaviensa kautta, prosessoi ja pystyy hoitamaan yhtä aikaa useita erilaisia asioita, tiedostaa omat tarpeensa ja huomioi lähistöllä olevien ihmisten toiveet kysymättäkin, sekä pystyy kommunikoimaan ympäristönsä kanssa pelkän katsekontaktin avulla. Neurotyypillisen ei tarvitse miettiä näitä sosiaalisen kanssakäymiseen liittyviä rutiineja, sillä ne sujuvat lähes automaattisesti toisin kuin autismikirjon ihmisellä, jonka vuorovaikutustaidot voivat olla vajavat.
Toisaalta myös autistisen yksikanavaisuudessa on usein vahvuuksia neurotyypillisyyteen verrattuna. Viistolla pinnalla -blogin mukaan "intohimoinen keskittyminen yhteen asiaan mahdollistaa hyvin perinpohjaisen erikoistumisen", jonka kautta moni on löytänyt ammatin, ystäväpiirin, puolison tai paikan maailmassa. Monella maailmanmaineeseen nousseella henkilöllä on todettu jokin autismikirjon "häiriö", etenkin tieteissä ja taiteissa. Erilaiseen synnynnäiseen temperamenttiin liittyvät ominaisuudet voivat olla heikkouksia tai vahvuuksia sen mukaan, miten niiden kanssa eletään.