Nick Schenk (s. 12. marraskuuta 1965 Minneapolis, Minnesota, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen elokuva-alan käsikirjoittaja ja tuottaja. Hänen käsikirjoituksensa elokuvaan Gran Torino sai vuonna 2008 NBR:n parhaan käsikirjoituksen palkinnon.
Shenck näytteli 1990-luvulla televisiosarjassa Let's Bowl, mutta ryhtyi myöhemmin sen käsikirjoittajaksi. Samaan aikaan hän näytteli muutamissa pienissä rooleissa.
Vuonna 2007 Schenk käsikirjoitti ja tuotti televisiolle kamppailulajien kilpailuohjelman Bodog Fight. Hän oli tehnyt käsikirjoituksen Gran Torino, jonka Clint Eastwood luki ja päätti ohjata. Poikkeuksellisesti käsikirjoitukseen ei tehty muutoksia, vaan se noudatti sanatarkasti Schenkin tekstiä. Ainoastaan kuvauspaikaksi tuli Michigan käsikirjoituksen Minnesotan sijasta. Elokuva oli Schenckin läpimurto käsikirjoittajana. Hän on aiemmin, 15 vuotta sitten, myynyt käsikirjoituksen Disneylle, mutta elokuva jäi tekemättä, vaikka ohjaaja ja näyttelijät oli jo valittu. Minnesotalaissyntyisen Schenckin käly on suomalaisjuurinen, sukunimeltään Kaukinen, ja hänen parhaita ystäviään on Brad Koski. Näin hän perustelee Gran Torinon eräässä kohtauksessa esiintyvää nimeä Koski.