Niittymaa

Tämä artikkeli kertoo alueesta Porissa. Espoon Niittykummussa on myös alue nimeltä Niittymaa.
Mäntykuja Niittymaan kylässä.

Niittymaa (myös Niittumaa) on kulmakunta Porissa. Se sijaitsee valtatien 8 varrella noin kymmenen kilometriä Porin keskustasta etelään Rauman suuntaan ja kuuluu tilastoinnissa Lounais-Poriin. Niittymaalla sijaitsevat tanssitalo Leppälä sekä Lanka ja muovi Oy. Niittymaalla on aiemmin ollut myös koulu ja pankki.

Niittymaa ei muodosta omaa maarekisterikyläänsä. Postinumeroalueella 28580 Pori on 587 asukasta (31. joulukuuta 2015). Vuoden 2016 rajauksen mukaisessa Niittymaa-Lattomereksi nimetyssä taajamassa on 743 asukasta (31. joulukuuta 2016).

Niittymaasta kaakkoon sijaitsee Lattomeri, joka on aikaisemmin muodostanut taajaman. Niittymaan pohjoispuolella on Hankreeti ja luoteispuolella Viasvesi.

Lähteet

  1. ↑ Niittumaa Paikkatietoikkuna. Viitattu 29.11.2013.
  2. ↑ Kunta- ja sijaintialueluettelo 2013. (XLS) Maanmittauslaitos. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 1.7.2013.
  3. ↑ Asukasrakenne postinumeroalueittain 2015 Tilastokeskus. Viitattu 8.12.2017.[vanhentunut linkki]
  4. ↑ Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2016 Tilastokeskus. Viitattu 8.12.2017.[vanhentunut linkki]
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.