| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Leipätekstissä ei yhtäkään lähdettä |
| Nokian Pyry | |
|---|---|
| Perustettu | 1905 |
| Värit | |
| Lajit | |
| Puheenjohtaja | Teresa Kvick |
Nokian Pyry on nokialainen vuonna 1905 perustettu urheiluseura. Seura toimii jääkiekon, jalkapallon, moottoriurheilun, painin, uinnin, voimistelun ja yleisurheilun parissa. Pyry on Nokian suurin urheiluseura noin 1 500 jäsenellään.
Jääkiekon saralla Pyryn miesten edustusjoukkue on saavuttanut miesten Suomi-sarjassa kolme mestaruutta ja niin ikään kolme muuta mitalia. Seuran jääkiekon edustus- ja U20-joukkuetoiminnat ovat siirtyneet Pyryn yleisseuralta Pyry Hockey Oy:lle.
Jalkapallotoiminta alkoi Pyryssä vasta 1955, noin 50 vuotta perustamisensa jälkeen. Parhaimmillaan seuran edustusjoukkue on pelannut Ykkösessä, suomalaisen jalkapallon kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Seura pelasi Ykkösessä kausina 1998–2000. Vuonna 1998 nokialaisjoukkue eteni Suomen Cupin välieriin, mutta hävisi lopulta koko cupin voittaneelle HJK:lle loppulukemin 1–0.
Nokian Pyryn tunnetuimpina yksittäisinä urheilijoina voidaan pitää keihäänheittäjiä Esko Mikkola ja Seppo Hovinen, korkeushyppääjä Albert Koskista, jääkiekkomaalivahti Noora Rätyä sekä jääkiekkoilija Joona Ikosta.
Pyryllä on myös liikuntatoimintaa lapsille eri muodoissa. Lisäksi seura järjestää kuntourheilua ja erilaisia liikuntatapahtumia.