Onkalo (ydinjätteen loppusijoitustila)

Onkalo on ydinjätteen maanalainen loppusijoitustila, joka sijaitsee Eurajoella Olkiluodon ydinvoimalaitosalueella. Posiva Oy aikoo loppusijoittaa Onkaloon suomalaisten ydinvoimaloiden käytettyä polttoainetta. Onkalo on maailman ensimmäinen käytetyn ydinpolttoaineen geologinen loppusijoituslaitos, joka on saanut käyttöluvan.

Rakentaminen

Suomen eduskunta vahvisti periaatepäätöksen Onkalon rakentamisesta toukokuussa 2001, ja rakennustyöt aloitettiin kesäkuussa 2004. Luolasto toimi aluksi tutkimustilana, joka suunniteltiin toimimaan osana loppusijoituslaitosta. Varsinaisen loppusijoitustilan rakentaminen aloitettiin vuonna 2016 laajentamalla tutkimustilaa. Ydinjätteen loppusijoitustilat sijaitsevat kallioperässä 400–450 metrin syvyydessä.

Alustavan tutkimusvaiheen päätyttyä vuonna 2012 Posiva Oy jätti hakemuksen varsinaisen loppusijoitusluolaston rakentamiselle. Hakemus loppukäsittelylaitokselle hyväksyttiin valtioneuvostossa marraskuussa 2015. Onkalon laajentaminen varsinaiseksi loppusijoituspaikaksi on mahdollista, koska tutkimusvaihe osoitti Olkiluodon kallioperän ydinjätteen loppusijoitukseen sopivaksi. Kyseessä oleva rakennuslupa geologiselle loppusijoituspaikalle on ensimmäinen lajissaan maailmassa.

Vuoteen 2020 mennessä Onkaloon oli louhittu tunneleita noin kymmenen kilometriä, ja se ulottui 455 metrin syvyyteen. Onkalo käsittää spiraalinmuotoisen ajotunnelin, neljä pystykuilua (henkilökuilu, kapselikuilu ja kaksi ilmanvaihtokuilua), tunneleita ja teknisiä tiloja. Tunneleiden lisäksi tarvitaan kapselointilaitos, jossa käytetty polttoaine pakataan loppusijoituskapseleihin. Maan pinnalla sijaitsevan kapselointilaitoksen rakentamisen Posiva aloitti kesällä 2019. Loppusijoituspaikan ensimmäinen koekäyttö ilman käytettyä ydinpolttoainetta alkoi elokuussa 2024.

Käyttölupavaihe

Posiva jätti kapselointi- ja loppusijoituslaitoksen käyttölupahakemuksen valtioneuvostolle joulukuussa 2021. Hakemuksen mukaan laitokseen loppusijoitetaan Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimalaitosten käytettyä ydinpolttoainetta, ja käyttölupaa haetaan vuoden 2070 loppuun asti. Hakemuksesta järjestettiin ydinenergialain mukainen kuuleminen vuonna 2022.

Työ- ja elinkeinoministeriö pyysi Säteilyturvakeskukselta lausuntoa hakemuksesta alun perin vuoden 2023 loppuun mennessä, mutta lausunnon määräaikaa jatkettiin kolme kertaa. Viivästykset johtuivat Säteilyturvakeskuksen mukaan osittain muutoksista, joita Posiva teki loppusijoitusjärjestelmiin lupakäsittelyn aikana, sillä muutosten vaikutukset ja turvallisuusvaatimusten täyttyminen oli arvioitava uudelleen. Posiva esimerkiksi vaihtoi radioaktiivisten aineiden yhtenä leviämisesteenä toimivan savimateriaalin toiseen kesken lupakäsittelyn.

Säteilyturvakeskus antoi 4. elokuuta 2026 työ- ja elinkeinoministeriölle myönteisen lausunnon käyttölupahakemuksesta. Lausunnon mukaan laitos täyttää ydinenergialaissa ja -asetuksessa asetetut turvallisuusvaatimukset, eikä säteily- ja ydinturvallisuuden osalta ole estettä käyttöluvan myöntämiselle. Kyseessä oli ensimmäinen kerta maailmassa, kun käytetyn ydinpolttoaineen geologinen loppusijoituslaitos eteni käyttölupavaiheeseen. Säteilyturvakeskuksen ja sen käyttämien ulkopuolisten asiantuntijoiden työpanos hankkeen valvontaan ja turvallisuuden arviointiin oli vuodesta 2000 lähtien yhteensä yli 250 henkilötyövuotta.

Säteilyturvakeskus esitti käyttöluvalle ehtoja. Posivan on tehtävä ensimmäinen määräaikainen turvallisuusarviointi kymmenen vuoden kuluessa käyttöluvan myöntämisestä ja päivitettävä samassa määräajassa pitkäaikaisturvallisuutta koskeva turvallisuusperustelu vastaamaan käyttöön otettavaa loppusijoitusjärjestelmää. Lisäksi Posivan on toimitettava Säteilyturvakeskukselle matala- ja keskiaktiivisen jätteen loppusijoitustilaa koskevat yksityiskohtaiset suunnitelmat ennen kyseisen tilan rakentamisen aloittamista.

Valtioneuvosto myönsi käyttöluvan työ- ja elinkeinoministeriön valmistelun perusteella lokakuussa 2026. Käyttölupapäätöksestä huolimatta Posiva ei saa aloittaa laitoksen käyttöä, ennen kuin Säteilyturvakeskus todennut turvallisuusvaatimusten täyttyvän. Toteaminen tehdään ennen kuin käytettyä ydinpolttoainetta siirretään kapselointilaitokselle, ja käyttöluvan myöntämisen ja varsinaisen käytön aloittamisen väliin voi jäädä huomattava aika.

Loppusijoitusvaihe

Loppusijoitusvaiheessa Suomen ydinvoimaloiden korkea-aktiivinen ydinjäte tultaneen sijoittamaan Onkaloon. Korkea-aktiivinen ydinjäte on käytettyä ydinpolttoainetta, joka asetetaan kuparista ja pallografiittivaluraudasta valmistettuihin loppusijoituskapseleihin. Matala- ja keskiaktiivinen ydinjäte sekä voimalaitosten purkamisesta syntyvä jäte sijoitetaan voimalaitosten jo olemassa oleviin voimalaitosjäteluoliin. Posiva on kertonut olevansa valmis aloittamaan loppusijoituksen vuoden 2026 lopulla. Onkaloon on suunniteltu mahtuvan Olkiluodon kolmen ja Loviisan kahden reaktorin koko käyttöiän aikana syntyvä käytetty ydinpolttoaine, noin 6 500 tonnia uraania. Loppusijoitustoiminta kestää noin sata vuotta, minkä jälkeen loppusijoitustilat suljetaan lopullisesti.

Ennen loppusijoitusta käytetty ydinpolttoaine on varastoituna ydinvoimalaitosalueiden välivarastojen vesialtaissa noin 20-50 vuoden ajan. Kapselointilaitoksessa polttoaine kuivataan ja pakataan tiiviisiin kuparikapseleihin, jotka siirretään maanalaiseen loppusijoituslaitokseen ja sijoitetaan loppusijoitustunnelien lattiaan porattuihin loppusijoitusreikiin. Kun kapselit on asennettu reikiinsä, loppusijoitustunnelit täytetään paisuvasta savesta valmistetulla täyttömateriaalilla, joka pitää kapseleita ympäröivän puskurin paikallaan ja estää louhittujen tilojen muuttumisen pohjaveden virtausreiteiksi.

Loppusijoituskapselit ympäröidään bentoniittisavella, joka rajoittaa veden pääsyn kuparikapselin lähelle ja suojaa säiliötä maaperän liikkeiltä.

Loppusijoituksen pitkäaikaisturvallisuus perustuu niin sanottuun moniesteperiaatteeseen eli useisiin toisiaan täydentäviin vapautumisesteisiin, joita ovat loppusijoituskapseli, sitä ympäröivä bentoniittipuskuri, tunnelien täyttö- ja sulkurakenteet sekä ympäröivä kallioperä. Yhden tai useamman vapautumisesteen toimimattomuus ei saa vaarantaa loppusijoituksen turvallisuutta. Säteilyturvakeskuksen turvallisuusmääräykset edellyttävät, että tekniset vapautumisesteet estävät radioaktiivisten aineiden vapautumisen kallioperään vähintään 10 000 vuoden ajan.

Loppusijoituksen on arvioitu maksavan 3,5 miljardia euroa kokonaisuudessaan, jota varten on kerätty koko voimaloiden käytön aikana rahastoon varoja.

Dokumentti

Vuonna 2010 valmistui tanskalaisen ohjaajan Michael Madsenin Onkalosta kertova dokumenttielokuva Into Eternity, joka on palkittu useilla eri elokuvafestivaaleilla.

Riskit

Posiva on arvioinut ydinjätteiden pahimpia mahdollisia seurauksia. Skenaariossa ydinkanisteri syöpyisi puhki tuhannessa vuodessa lasketun sadantuhannen vuoden sijaan ja samanaikaisesti sitä ympäröivä savipuskuri katoaisi selittämättömästi. Lisäksi pohjavesi kulkisikin ylöspäin ja paikan päälle rakennettaisiin kaupunki. Ihminen, joka eläisi kehdosta hautaan saastuneimmalla neliömetrillä ja söisi vain sillä kasvanutta ruokaa ja joisi saastuneinta vettä, saisi vain kolminkertaisen säteilyannoksen Tampereen Pispalassa nyt asuviin ihmisiin nähden.

Ydinjätteen loppusijoituskapseleiden 5 senttimetrin paksuisen kupariseinämän korroosionkestävyydestä on herännyt keskustelu ruotsalaisessa yliopistossa tehdyn tutkimuksen johdosta, jonka mukaan kapseli saattaa kestää säilytystä ehjänä vain noin tuhat vuotta suunnitellun 100 000 vuoden sijaan. Korroosiotestien perusteella jo 1,5 cm paksuinen kupariseinämä riittäisi suojaamaan yli 100 000 vuoden ajan.

Kolmen kilometrin paksuinen jääkerros aiheuttaisi 30 MPa paineen. Jään, suojasaven ja pohjaveden yhteinen paine olisi 45 MPa. Säiliöiden on todettu kestävän kolminkertaisen paineen.

Muissa maissa

Japanissa on pohdittu hyötöreaktorien käyttöä vaihtoehtona Onkalon kaltaiselle loppusijoituspaikalle.

Yhdysvalloissa on suunniteltu vastaavaa loppusijoituspaikkaa Nevadan Yucca-vuoreen.

Katso myös

• Ydinvoima Suomessa
• Geologinen loppusijoitus
• Ydinjätehuolto

Lähteet