OTP Travel (tunnetaan myös nimellä Oulun Taksipalvelut Oy) oli oululainen liikennöitsijä. Siitä tuli osa iisalmelaista Mika K. Niskanan Oy:tä vuonna 2016. OTP Travel liikennöi Oulussa ja lähiympäristössä Oulun joukkoliikennettä. Lisäksi oli Onni-palveluliikennettä, tilausajoja ja vappuna toimiva Wesibussi. Kesäisin OTP liikennöi Potnapekkaa sekä Kaarlea.
Ennen Oulun paikallisliikennettä Oulun Taksipalvelut Oy tunnettiin Oulussa erityisesti takseistaan sekä pienoislinja-autoistaan, joilla hoidettiin merkittävä osa Oulun erityislapsien koulukuljetuksista 2010-luvun alussa. Kilpailutuksien myötä koulukuljetukset ja päiväkotikuljetukset alkoivat vähentyä vuosina 2016–2022 ja loppuivat käytännössä kokonaan vuosina 2021–2022. Muutamia ”linjoja” jäi vielä ainakin Kempeleessä sekä Limingassa voimaan, mutta Oulun kuljetukset siirtyivät muille toimijoille. Oulun kaupungin koulukuljetukset ja niistä saadut tulot toimivat pitkään OTP:n ”selkärankana” ja mahdollistivat yhtiön kasvattamisen.
Kesäkuussa 2022 Oulun kaupunki ilmoitti purkavansa liikennöintisopimuksen OTP Travelin kanssa useiden sääntörikkomusten vuoksi, minkä seurauksena se hakeutui konkurssiin.
Yritys hakeutui konkurssiin 21. kesäkuuta 2022 ja toiminta päättyi 5. heinäkuuta 2022.