Oinola on kylä Lohjan Nummella, Turuntien varrella Nummen kirkonkylän eteläpuolella.
Kylässä sijaitsevaa ala-asteen koulua käy 206 oppilasta. Koulurakennus remontoitiin vuonna 2004.
Nummen ensimmäinen kirjasto aloitti toimintansa Oinolan kansakoululla 1800-luvulla, ja kunnan pääkirjasto toimi kylässä vuoteen 1995 asti.
Kylän kautta kulkee valtatien 1 aiemman linjauksen muodostava seututie 110, josta erkanevat yhdystie 1251 ja Nummen kirkonkylään johtava seututie 125. Kylän pohjoispuolella levittäytyy viljelysmaaksi kuivattu Hyvelänjärvi.
Oinolan kylän vanhimpia taloja ovat Nupunen ja Antseppä. Kylässä oli 1540-luvulla yhdeksän taloa, mutta 1600-luvun alussa määrä oli pudonnut viiteen. Muita kylän vanhoja taloja ovat Päkäri, Kihi ja Pasa. Talot sijaitsivat alun perin yhteisellä kylätontilla , mutta isojaossa Päkäri siirrettiin nykyiselle paikalleen Nummen seurataloa vastapäätä.