Okunin laki kuvaa työttömyysasteen muutoksen ja bruttokansantuotteen (bkt) kasvun välistä yhteyttä. Vuonna 1962 julkaistussa artikkelissa Arthur Okun osoitti, että kolmen prosentin kasvu bkt:ssa merkitsee työttömyyden alenemista yhdellä prosentilla. Tarkka suhde kuitenkin vaihtelee yli ajan sekä maittain olosuhteiden mukaan. Suhde on aina approksimaatio, sillä myös muut tekijät kuin bruttokansantuote vaikuttavat työttömyyteen.
Okunin laki esitetään empiirisenä säännönmukaisuutena johtavissa makrotaloustieteen oppikirjoissa kuten Mankiw (2012) and Romer (2012).
Suomen Pankissa tehtyjen selvitysten perusteella bruttokansantuotteen ja työttömyysasteen välinen suhde on muuttunut viime vuosikymmenten aikana: Työttömyysaste ei ole 1990-luvun laman jälkeen vuosina 1994-2011 reagoinut tuotannon muutoksiin ja talouskasvuun yhtä herkästi kuin aiemmin vuosina 1976-1993.
Toisaalta Työ- ja elinkeinoministeriön työvoimapoliittisessa aikakauskirjan vuosikerroissa (2002, 2004-2005) ekonomisti Eero Siljander osoittaa ekonometrisen lisensiaattityönsä ja TOP500-yritysaineiston perusteella, että työn kysynnän palkka- ja tuotantojousto ovat kasvaneet aikajaksolla 1995-2005. Siis työllisyys laskee jyrkemmin (noin -1:1) reaalipalkkojen noustessa prosentilla ceteris paribus. Tuotantojousto on noin 1:1 ceteris paribus, eli tuotannon kasvaessa 1 % liikevaihdolla mitattuna, niin työllisyys kasvaa 0,8 %.