
Olarin koulu on Espoon Olarissa sijaitseva matemaattis-luonnontieteellisesti painottunut yli 800 oppilaan yhtenäinen peruskoulu. Koulu toimii kahdessa paikassa, Opinmäen kampuksella sekä Olarinniityntiellä. Koulu oli aiemmin 600 oppilaan ja opiskelijan Olarin koulu ja lukio, jonka lukiopuolella oli 370 opiskelijaa. Koulun rehtori on Anssi Iivonen ja virka-apulaisrehtori Mikko Hömmö.
Olarin koulu on erityisen tunnettu matemaattis-luonnontieteellisistä luokistaan (MaLu). Olarin koulu ja Olarin lukio erosivat vuonna 2017 ja niistä tuli erilliset yksiköt. Olarin lukion toiminta loppui kevätlukukauteen 2019, kun se yhdistettiin Pohjois-Tapiolan lukion kanssa Otaniemen lukioksi.
Olarin koulun kiinteistö Olarinniityntiellä tulee peruskorjattavaksi tai vaihtoehtoisesti tontille rakennetaan uudisrakennus lähivuosina. Sen jälkeen Olarinniityntiellä opiskelee n. 1000 oppilasta, alaluokkien oppilaiden jatkaessa Opinmäen kampuksella.
Olarin lukio perustettiin vuonna 1990 ja se siirtyi omaan rakennukseensa 1993, jolloin siellä aloitti lukion lisäksi myös yläkoulu. Matinkylän Ison Omenan lähelle oli suunnitteilla Suomen suurin lukio Meri-Matti, johon Olarin lukion kaavailtiin siirtyvän. Meri-Matti oli tarkoitus rakentaa vuosina 2017–2019. Projekti laitettiin kuitenkin jäihin ja Olarin yhdistyi Pohjois-Tapiolan lukion kanssa uudeksi Otaniemen lukioksi lukuvuoden 2019–2020 alussa. Yhdistymisen myötä lukio muutti uusiin tiloihin Otaniemeen osoiteeseen Tietotie 6.
Lukio sijoittui STT:n lukiovertailussa, jossa huomioidaan opiskelijoiden lähtötaso, keväällä 2013 sijalle 97 ja keväällä 2014 sijalle 170.. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) teki vuosina 2002–2013 tutkimuksen, jossa arvioitiin lukioiden laatua. Tutkimuksen mukaan julkisuudessa esitetyt erilaiset lukiovertailut ovat harhaanjohtavia, eikä lukioita voida luotettavasti asettaa paremmuusjärjestykseen niiden laadun perusteella.