Oleros

Oleros
Ὤλερος
Sijainti

Oleros
Koordinaatit 35°4′14″N, 25°42′51″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Meseléroi, Ierápetra, Lasíthi, Kreeta
Historia
Tyyppi kaupunki
Kulttuuri antiikki
Alue Kreeta

Oleros (m.kreik. Ὤλερος, Ōleros, lat. Olerus) oli antiikin aikainen kaupunki Kreetan saarella Kreikassa. Se sijaitsi nykyisen Meseléroin kylän paikalla.

Maantiede

Oleroksen kaupunki sijaitsi Kreetan itäisissä sisäosissa. Se oli rakennettu samalle kukkulalle, jossa nykyisin sijaitsee Meseléroin kylä. Sen korkeus on noin 360 metriä merenpinnasta laskettuna. Oleroksesta pohjoiseen saaren pohjoisrannikolla sijaitsi Istronin kaupunki ja etelään etelärannikolla Hierapytnan kaupunki.

Historia

Oleroksen kaupunki oli olemassa klassiselta roomalaiselle kaudelle, ja paikka saattoi olla asuttu jo arkaaisella kaudella. Viimeistään hellenistisellä kaudella kaupunki oli Hierapytnan alaisuudessa. Knossoksen ja Lyktoksen välisessä kamppailussa Oleros oli Lyktoksen puolella.

Kirjallisuudessa Oleroksen mainitsee lähinnä Stefanos Byzantionlainen. Se nimi esiintyy myös eräässä Delfoin theorodokhoksiin liittyvässä piirtokirjoituksessa. Kaupungin asukkaasta käytettiin etnonyymiä Ōlerios (Ὠλέριος).

Nykyisen Meseléroin kylän nimi palautuu antiikin aikaisen kaupungin nimeen.

Rakennukset ja löydökset

Oleroksessa oli Athene Olerialle omistettu temppeli, joka tunnettiin kulttikuvastaan.

Lähteet

  1. 1 2 Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis, s. 1146. (An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation) Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. 1 2 3 4 Smith, William: ”Olerus”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. ↑ Oleros Pleiades. Viitattu 9.9.2024. (englanniksi)
  4. 1 2 3 Oleros (Crete) 3 Meseleroi - Ώλερος ToposText. Viitattu 9.9.2024. (englanniksi)
  5. 1 2 ”60 E2 Oleros”, Barrington Atlas of the Greek and Roman World. Princeton University Press, 2000. ISBN 978-0691031699 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  6. 1 2 3 Messeléroi village InterKriti. Viitattu 9.9.2024. (englanniksi)
  7. 1 2 Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”Hierapytna, later Hierapetra (Ierapetra) Greece”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  8. ↑ Polybios: Historiai 4.53, jossa lukutapa Ὄριοι, Orioi vaikuttaa olevan virheellinen.
  9. ↑ Eustathios: Kommentaari Homeroksen Iliaaseen II s. 664.