Opastejärjestelmä on kilpien, näyttölaitteiden, tienviittojen, merkkivalojen, merkkiäänien, karttojen yms. muodostama kokonaisuus, jonka tarkoitus on neuvoa tietä tai antaa muita ohjeita rakennuksessa, laitoksessa tai alueella vierailijalle. Loogisiksi ja yhtenäisiksi suunniteltuja opastejärjestelmiä tarvitaan laajoissa kohteissa kuten lentoasemilla, suurissa sairaaloissa tai metroverkostoissa. Opastejärjestelmiä ovat myös muun muassa tienkäyttäjille tarkoitetut liikennemerkit, kaupunkien katukilvet ja kauppojen valomainokset, käytäväopasteet ja hyllyjen tuote- ja hintamerkinnät.
Opastejärjestelmän voidaan ajatella olevan eräänlainen ulko- tai sisätilan käyttöliittymä, jonka avulla tilan käyttäjä osaa liikkua alueella ja löytää etsimänsä. Opastejärjestelmä voi käyttää viestintämuotoinaan muun muassa tekstejä ja muita typografisia keinoja, piktogrammeja tai muita kuvia, värikoodeja, nuolia, eri tavoin vilkkuvia valoja, karttoja ja rakennusten pohjapiirroksia. Näkövammaisten opastamiseksi voidaan visuaalisten opasteiden lisäksi käyttää äänimerkkejä tai sokeainkirjoitusta.


Opastejärjestelmät voivat olla myös tilapäisiä, kuten rakennustyömailla tai yleisötapahtumissa.
Järjestelmään kuuluvat yksittäiset opasteet voidaan jakaa esimerkiksi
Yksi tapa jakaa opasteet ryhmiin on niiden antaman informaation pohjalta esimerkiksi seuraavasti:
Opasteiden suunnittelu on yksi informaatiomuotoilun alalaji, johon liittyy sekä arkkitehtuurin että graafisen suunnittelun piirteitä. Opastejärjestelmien suunnittelu tapahtuu usein samassa arkkitehtitoimistossa, joka suunnittelee itse rakennuksen tai alueen johon järjestelmää tarvitaan. Eräät arkkitehdit ja graafiset suunnittelijat ovat kuitenkin erikoistuneet nimenomaan opastejärjestelmien suunnitteluun, jolloin he toimivat arkkitehtien tai rakennuttajien alihankkijoina.
Opastejärjestelmien suunnittelussa tärkeitä asioita ovat muun muassa
Kilpien ja muiden opastejärjestelmän osien valmistajat vaihtelevat eri tekniikkaa käyttävistä kilpiverstaista valomainos- ja audiovisuaalisen tekniikan yrityksiin. Kilvet voidaan valmistaa esimerkiksi kaivertamalla, tarramuoveista tai erilaisista materiaalilevyistä leikkaamalla, maalaamalla tai erilaisin tulostus- ja painotekniikoin, kuten silkkipainon avulla. Saatavilla on myös valmiita kilpijärjestelmiä materiaaleineen, kiinnitystarvikkeineen ja työvälineineen. Kilpien valmistus on nykyisin pitkälle automatisoitua niin, että tietokoneet ohjaavat esimerkiksi kirjainmuotoja ja kuvioita leikkaavia laitteita vektorigrafiikkamuodossa laaditun tiedoston pohjalta.

Lontoon metron opastejärjestelmä mainitaan usein esimerkkinä yhdestä ensimmäisistä laajoista opastesuunnitteluhankkeista. Sen keskeisiä osia ovat Harry Beckin 1930-luvulla suunnittelema Lontoon metrokartta ja Edward Johnstonin opastekilpiä varten suunnittelema Johnston-kirjaintyyppi, josta Eric Gill kehitti suosituimpiin groteskifontteihin kuuluvan Gill Sansin.
Münchenin vuoden 1972 kesäolympialaisiin eri urheilulajeja kuvaavan piktogrammijärjestelmän suunnitteli saksalainen graafinen suunnittelija Otl Aicher.