Operaattoritunnus on puhelun operaattorin valintaan käytettävä numero.
Suomessa käytetään operaattoritunnusta nykyään vain ulkomaanpuheluihin. Aiemmin sitä on käytetty muihinkin puheluihin. Suomessa käytettävät operaattoritunnukset myöntää Liikenne- ja viestintävirasto.
Puhelu Suomesta ulkomaille soitetaan joko yleisellä ulkomaantunnuksella 00 tai kansainvälisen teleliikenteen operaattoritunnuksella, joita ovat:
Kun kaukopuhelut vapautuivat kilpailulle, operaattori voitiin valita käyttämällä 10-alkuista kaukoliikenteen operaattoritunnusta. Operaattoritunnus valittiin ennen suuntanumeroa. Esimeksi Rovaniemen numeroon (016) 345 6789 voitiin soittaa valitsemalla 101 016 345 6789.
Kaukoliikenteen operaattoritunnuksessa oli 3–5 numeroa. Vuonna 2000 tunnuksia olivat:
Kaukoliikenteen operaattoritunnus poistui käytöstä vuoteen 2021 mennessä.
Yleinen operaattoritunnus otettiin Suomessa käyttöön maaliskuussa 2001. Operaattoritunnus oli viisi numeroa pitkä ja se alkoi numeroilla 90.
Tällä tunnuksella saattoi kiinteästä puhelinverkosta soittava valita operaattorin soittaessaan paikallispuhelun, kaukopuhelun tai matkapuhelimeen. Samaa tunnusta pystyi käyttämään myös ulkomaanpuhelun operaattorin valintaan soittaessaan niin kiinteästä puhelinverkosta kuin matkaviestinverkostakin.
Yleinen operaattoritunnus valittiin paikallispuhelussa tilaajanumeron eteen, kaukopuhelussa suuntanumeron eteen ja ulkomaanpuhelussa ennen ulkomaantunnusta 00.
Viestintävirasto myönsi jo vuoden 2001 aikana lähes 50 yleistä operaattoritunnusta. Niitä käytettiin lähinnä yritysasiakkaiden palveluissa. Yleinen operaattoritunnus poistui käytöstä vuoteen 2021 mennessä.