Orlando Tive "Baby Lane" Anderson (13. elokuuta 1974 – 29. toukokuuta 1998) oli yhdysvaltalainen Southside Crips -katujengin jäsen, jonka on epäilty olleen mukana rap-artisti Tupac Shakurin murhassa.
Anderson ja Shakurin seurue olivat kahakassa MGM Grand Hotelliin aulassa vain kolme tuntia ennen kuin Shakuria ammuttiin 7. syyskuuta 1996. Tämän takia monet uskovat Andersonin ampuneen Shakuria myöhemmin tuona yönä. Liikkui huhuja, joiden mukaan Anderson kerskui räppärin ampumisella, jonka hän kuitenkin kielsi haastatteluissa. Las Vegasin poliisi piti Andersonia syyllisenä, mutta oli mahdotonta todistaa hänet syylliseksi. Tupacin äiti, Afeni Shakur haastoi Andersonin oikeuteen, mutta juttu ei mennyt läpi, koska Anderson kuoli ennen sen käsittelyä.
29. toukokuuta 1998 Andersonia ammuttiin autopesulan ulkopuolella Comptonissa. Anderson ja kaksi hänen kanssaan ollutta henkilöä kuolivat sairaalassa Los Angelesissa. Ketään ei kuitenkaan koskaan syytetty heidän murhistaan.